Sattuu ja tapahtuu

Tähtinäyttelijä sekoili radiossa vai kuka?

Olimme innoissamme ja meitä jännitti. Radio Aallon Dynastia-ohjelmaan vieraaksi oli elokuussa 2014 saapumassa aito Hollywood-tähti, 1990-luvun Beverly Hills 90210 -hittisarjasta tuttu Ian Ziering.


Aamuohjelman juontajina olivat Kimmo Vehviläinen, Anna Perho sekä Jarkko Valtee ja tuottajana minä. Olemme kaikki sitä ikäluokkaa, että vietimme aikoinaan sunnuntai-iltapäiviä krapulaa potien ja Maikkarin viihdeputkea katsellen – Ian on meille tuttu Beverly Hillsin Steve Sandersina.

Ziering oli Suomessa markkinoimassa uutta elokuvaansa, Haihurrikaania. Se on ö-luokan katastrofielokuva, jonka kantava idea on, että hurrikaani imaisee merestä hait ja tiputtelee niitä sitten ympäriinsä popsimaan ihmisiä. Elokuva päätyi Suomessakin suoraan Fox-kanavalle.


Ziering saapui Sanomataloon ja hänet istutettiin studioon. Piilouduin häneltä kaukosäädin kädessäni. Ohjailin sillä tappajahai-ilmapalloa, joka lipui edestakaisin studioakvaarion ikkunan takana. Ziering häkeltyi ja ilahtui, oletettavasti vaivannäöstä.


Keskustelun jälkeen Vehviläinen kävi pukeutumassa haipukuun. Hollywood-tähti ”pääsi” mukaan mininäytelmään, jossa hän pelasti ”tytön” hain sisästä. Ziering heittäytyi mukaan leikkiin. Kaikki oli ohi alle minuutissa. Hai sai köniinsä.


”That was a blast, absolutely!” tuumi Ziering silminnähden innostuneena.


Hyvää radiota? Ei.


Hauskaa? Kyllä.

Ilta-Sanomat kirjoitti tapauksesta otsikolla Beverly Hills -tähti sekoili Radio Aallon studiossa. Todellisuudessa näyttelijä teki sen mitä pystyi ja me sekoilimme.