Olin talvella 1986 valokuvaajan kanssa työmatkalla Lontoossa. Tapasimme pubissa englantilaisen miehen, joka kertoi työskentelevänsä legendaarisessa Salhojankadun Pubissa Tampereella.
Illan päätteeksi kaveri lauloi kadulla kovasti vanhan ajan mikrofonia muistuttaneeseen pysäköintimittariin Strangers In The Night.
Pari kuukautta myöhemmin sain vinkin Loviisassa asuvasta Ritva Risusta, joka oli 1960-luvun alussa toiminut lastenhoitajana majuri Ronald Fergusonin perheessä Ascotissa. Prinssi Andrew’n tuore kihlattu Sarah Ferguson eli ”Fergie” oli majurin tytär.
Kävin haastattelemassa Risua ja sain käyttööni myös hänen hienot albumikuvansa Fergusonin perheestä.
Juttu meni Ilta-Sanomissa etusivulle. Samana iltana IS:n uutispäällikkö soitti ja kysyi, saako kotinumeroni antaa Daily Mailin toimittajalle. Annoin luvan.
Tovin kuluttua Lontoosta tuli puhelu. Toimittaja kertoi, että Daily Mail haluaisi käyttää samaa juttua. Minun pitäisi vain kääntää teksti englanniksi. Aikaa oli noin puolitoista tuntia.
Halusin tarkistuttaa käännökseni kieliasun jollakin minua paremmin englantia osaavalla. Tällaisen henkilön löytäminen osoittautui hankalaksi.
Sinatraa laulanut pubituttavuus välähti mieleeni. Soitin Salhojankadun Pubiin, ja sama kaveri vastasi puhelimeen. Hän muisti minut ja suostui kuuntelemaan käännökseni IS:n jutusta kaiken puheensorinan, lasien kilinän ja musiikin säestyksellä.
Muutaman korjauksen jälkeen teksti oli valmis soitettavaksi Lontooseen. Juttu oli seuraavana päivänä lehden kannessa. Eipä ole tullut tehtyä sen jälkeen lööppijuttuja Daily Mailiin.

Uusimmassa lehdessä
- Laivayhtiö painostaa toimitusta, kilpailu on kovaa ja lehtiä omistaa sama liikemies. Ahvenanmaa on silti maailman paras paikka tehdä journalismia, sanovat toimittajat.
- Lyhyempi työaika ja oma loma houkuttelevat media-alan työntekijöitä
- Medieförbundet vill inte förhandla trots Konkurrensverkets besked om kollektiva förhandlingar för frilansare
- Kaikki armeijat tekevät propagandaa, sodasta uutisoiminen on vaikeaa ja raskasta