Liikasanaisuus saattaa herättää vaikutelman tietämättömyydestä

Tekstien editoinnissa on paljolti kyse terveestä epäilystä: tässä ei välttämättä ole virhettä, mutta tarkistanpa. Hyvä editoija tarkkailee myös muita kuin suoranaisia virheitä.

Hiljattain editoimassani tekstissä kerrottiin työntekijöistä, jotka ”lomautettiin ilman palkkaa”. Kiireessä ilmaus olisi voinut lipua ohi huomiota herättämättä, mutta nyt oli aikaa pysähtyä pohtimaan, voiko lomautettu joskus saada hieman palkkaakin. Ei voi – määritelmään kuuluu sekä työnteon että palkanmaksun katkeaminen. Jätin tekstiin pelkän lomauttaa-verbin.

”Palkattoman lomautuksen” kaltaisilla ilmauksilla on kielen ja kirjallisuuden parissa oma terminsä: pleonasmi eli liikasanaisuus. Pleonastiset ilmaukset toistavat asiaa turhaan. Eräänlaisina klassikoina pidetään ”vuotavaa seulaa” sekä myös-sanan ja kin-liitepartikkelin käyttöä samassa yhteydessä (”myös sielläkin”). Kirjallisuudentutkimuksen puolella mukaan lasketaan sellaisetkin kuin ”olen nähnyt sen omin silmin” ja ”vanha ukko”. Omiksi inhokeikseni ovat muodostuneet ”siihen asti kunnes” ja ”palata takaisin”.

Kun tekstejä tuijottaa työkseen tarpeeksi pitkään, alkaa huomata monenlaista liikasanaisuuteen viittaavaa: kuten – esimerkiksi, mutta – silti, vaikka – kuitenkin, lisäksi – myös, eli – siis. Mitä kauempana näiden sanaparien osat ovat lauseessa toisistaan, sitä vähemmän niiden käyttö tuntuu häiritsevän. Joskus merkityksestä tuntuu jopa katoavan jotain, jos toisesta luopuu, mutta yleensä ei.

Aivan kaikki pleonasmit eivät saa tekstiä tuntumaan löysältä, mutta niiden poisto voi tuoda tekstiin uudenlaista jämäkkyyttä. Tiettyyn merkki- tai rivimäärään pyrittäessä liikasanaisuuden karsiminen saattaa olla erityisen hyödyllistä. Lomautuksen stilisoinnissa vältyttiin myös siltä mahdolliselta tulkinnalta, ettei kirjoittaja tietäisi sanan tarkkaa merkitystä.