Väite

Freelancereiden palkkiosuosituksissa ei ole järkeä, kirjoittaa toimittaja Päivi Ängeslevä

Tuottaja järjestölehdestä sanoo, ettei voi maksaa palkkiota Journalistiliiton suositusten mukaan, sillä eihän järjestöllä ole siihen varaa. Ostajat aikakauslehdistä toteavat toisensa perään, että ”eihän kukaan maksa suositusten mukaan”.

Eivät edes isot mediatalot, jotka tahkoavat voittoa.

Tuota virttä olen kuunnellut jo 20 vuotta.

Suositukset löytyvät Suomen freelance-journalistien nettisivuilta, ja niiden mukaan yhden työpäivän palkkio kaikilla oikeuksilla on 615 euroa. Jotkut sen maksavatkin. Mutta käsi sydämellä, ostaja, maksatko isosta ja työläästä reportaasista viikon työn hinnan, palkkiosuositusten mukaan rapiat 3 000 euroa?

Tai oletko sinä se ”tehokas freelancer”, joka pystyy laskuttamaan 80 prosenttia työajastaan, kuten palkkiosuosituksissa todetaan, ja vielä suositusten mukaisella päiväpalkkiolla? Mikäli työskentelet kokoaikaisesti, laskutuksesi olisi reilut 110 000 euroa vuodessa.

Hah! Tuskin, jos elantosi tulee puhtaasti journalistisesta työstä.

Journalistiliiton ja freelancejournalistien palkkiosuosituksille viitataan kintaalla. Niitä ei oteta vakavasti, koska ne eivät ole tästä maailmasta. Ja mitä hyötyä työn tekijälle on järjettömistä suosituksista, joita työn ostajat eivät edes viitteellisesti noudata?


Freetoimittajien palkkiosuositukset perustuvat työsuhteisten toimittajien mediaaniansioon, 3 632 euroon kuukaudessa, ja yrittäjän sivukuluihin, jotka ovat 50 prosenttia työtulosta. Tästä lasketaan työtunnin ja -päivän hinta, joita tarkistetaan tes-korotusten tahdissa.

Mutta miksi? Ymmärrän laskukaavan, mutta en sen perusteita.

Useiden puhelinsoittojen ja yhden historiikin jälkeen käy ilmi, että ”tariffisuosituksia” on tehty vuodesta 1976 alkaen. Ilmeisesti – ja tämä perustuu muisteloihin – ne pohjasivat jo tuolloin työsuhteisten toimittajien ansioihin ja ajatukseen ”sama työ, sama palkka”.

Tähän on sitten jämähdetty, siis 1970-luvulle.

Laskukaava on pysynyt, koska kilpailu- ja kuluttajavirasto ei ole älähtänyt palkkiosuosituksista, jotka perustuvat keskimääräisiin palkkatilastoihin, Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen sanoo. Freelancerit ovat yrittäjiä, eivätkä ammattiyhdistykset voi antaa heille sitovia vähimmäishintoja.

Ja laskukaava on pysynyt, vaikka palkkakuilu työsuhteisten ja freelancereiden välillä on räjähtänyt. Journalistiliiton työmarkkinatutkimuksen mukaan työsuhteisen toimittajan keskiansio on noussut 30 – 40 prosenttia 2000-luvulla, kun taas freelancerin palkkiot ovat pysyneet entisellään tai jopa laskeneet.

Silti palkkiosuositukset nousevat, vuosi toisensa jälkeen.


Yhtä järjetöntä on sekin, että nykyisin kirjoituspalkkio määräytyy pitkälti merkkimäärän ja lehden osaston tai palstatyypin mukaan. Nurinkurinen nyrkkisääntö on, että lyhyemmästä kirjoituksesta nettoaa paremmin kuin pidemmästä.

Siksi kannattaisi tehtailla vain lyhyitä pätkiä.

Yksin merkkimäärä ei kuitenkaan riitä mittariksi. Sen lisäksi palkkiossa pitäisi näkyä ainakin työhön kulunut aika, työn vaativuus ja laatu, kuten se, vastasiko kirjoitus tilattua ja kuinka paljon tekstiä piti käsitellä. Lisäksi on huomioitava kulut, mikäli on sovittu kokonaispalkkiosta.

Nuokaan perustelut eivät kelpaa ostajille. Joten mikä neuvoksi?

Palkkiosuosituksiin on turha vedota. Neuvottelun tueksi niistä ei ole, vaikka ne perustuvat hyvään tarkoitukseen näyttää, mitä työ oikeasti maksaa. Palkkiosuosituksia ei silti voi kumota, sillä se olisi sama kuin vaatisi palkanalennusta tes-neuvotteluissa.

Tiedän olevani ikuisuuskysymyksen äärellä.

Minulla on kaksi ehdotusta. Sivukulut on suosituksissa arvioitu verrattain korkeiksi, joten niitä voisi tarkistaa, ehkä laskea 40:een tai 30 prosenttiin. Palkkio voisi perustua pitkälti kertoimelle, joka mittaa työn vaativuutta. Kerroin olisi korkeampi pitkälle ja vaativalle kirjoitustyölle kuin lyhyelle ja yksinkertaiselle työlle.

Muuta en keksi. Keksitkö sinä?

Päivi Ängeslevä

53-vuotias helsinkiläinen toimittaja. Työskennellyt itsenäisenä kirjoittajana ja editoijana kaksikymmentä vuotta.

Erikoistunut yhteiskunnallisiin aiheisiin.

Työkokemusta ennen yrittäjäksi ryhtymistä muun muassa Helsingin Sanomista, Suomen Kuvalehdestä, Avusta, Imagesta ja A-studiosta.

Yhteiskuntatieteiden maisteri ja sosionomi (toimittajatutkinto) Tampereen yliopistosta, maisteriopintojen pääaineena kansainvälinen politiikka.