Liitto

Miksi yleläiset eivät kuulu maakunnallisiin journalistiyhdistyksiin?

Jokainen Journalistiliiton jäsen kuuluu johonkin jäsenyhdistykseen. Useimmat yhdistyksistä ovat alueellisia, esimerkiksi Satakunnan journalistit tai Helsingin Seudun Journalistit.

Journalistiliiton uudistustyössä yksi kysymys tuntuu herättävän vuodesta toiseen mielenkiintoa. Muun muassa Journalistissa ja Journalistiliiton valtuustossa on kysytty, miksi kaikki liiton jäsenet eivät kuulu maakunnallisiin yhdistyksiin, vaan esimerkiksi radio- ja televisioalan väellä on oma yhdistyksensä RTTL ja sen sisällä yleläisillä oma yhdistyksensä Ylen ohjelmatyöntekijät YOT.

Kysymys on hyvä, ja siihen on YOT:n puheenjohtajana helppo vastata.


YOT:lla on runsaat 2 200 jäsentä. Meistä noin 750 työskentelee muualla kuin Helsingissä. Suurin keskittymä on Tampereen Tohlopin Mediapoliksessa, mutta Ylellä on maakuntatoimituksia noin 20 paikkakunnalla. Esimerkiksi suomenkielisten maakuntatoimitusten henkilöstömäärä on keskimäärin parinkymmentä.

Yleläisten edunvalvonnan näkökulmasta kuuluminen yhteen, valtakunnalliseen yhdistykseen on loogista ja välttämätöntä. Yleisradion työntekijöiden kohtaamat ongelmat koskevat kaikkia yleläisiä asuin- tai työskentelypaikasta riippumatta. Ylellä ja Journalistiliitolla on oma yrityskohtainen työehtosopimus.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella työskentelevillä yleläisillä on omat, yhteiset ilonsa ja murheensa. Aluetoimitusten yot-läisillä on oma aktiivinen osastonsa, joka ottaa tarvittaessa kantaa erityisesti aluetoimintaa koskeviin kysymyksiin. Myös ruotsinkielinen osasto toimii useissa maakunnissa, Tohlopissa taas on oma osastonsa.

YOT:n ja Ylen luottamushenkilöiden yhteistyö toimii hyvin. Yhtiön johdon ja työntekijöiden edustajien neuvotteluvälit ovat toimivat ja luottamukselliset. YOT ja sen emoyhdistys RTTL vastaavat monelta osin myös edunvalvonnasta ja jäsenten neuvontapalveluista. Hajaantuminen useisiin yhdistyksiin johtaisi yleläisten joukkovoiman ja edunvalvonnan merkittävään heikkenemiseen.


Journalistiliiton järjestörakenne voi olla monimutkainen varsinkin uuden jäsenen näkökulmasta. Käytännössä suurin ongelma on toiminnan siiloutuminen. Monessa maakunnassa yhteistyö lehtiyhdistyksen ja RTTL:n jäsenten välillä on ollut olematonta. Tämä ongelma pitää ratkaista pikavauhtia.

Asun itse Porissa. Satakunnan journalistit ja RTTL ovat tehneet yhteistyötä vuosikymmenten ajan. Ennen koronaa perinteenä oli järjestää vuosittain yhteinen seminaari, jonka kustannuksia jaettiin yhdistysten kesken. Mukana seminaarien pitämisessä on ollut myös paikallisia urheilutoimittajien kerhoja.

Itselleni oli suuri hämmennyksen aihe tajuta, että vastaava yhteistyö on ollut poikkeus eikä sääntö. Journalistiliiton järjestövaliokunta onkin nostanut esille, että raja-aidat eri yhdistyksiin kuuluvien väliltä on syytä poistaa, kun yhdistykset järjestävät tapahtumia.

Kustannukset voidaan jakaa reilusti, jos tahtoa yhteistyön tekemiseen löytyy. Yhteistyötä kannattaa lisätä siellä, missä se on mahdollista – toimivia järjestörakenteita romuttamatta.

Antti Laakso on YOT:n puheenjohtaja ja Journalistiliiton hallituksen jäsen.

Lue lisää aiheista: