Liitto

Av-ala kaipaa kipeästi lisää osaajia

Mari Marttila

Audiovisuaalisen alan töitä on nyt tarjolla enemmän kuin niitä ehditään tehdä. Sarjojen, viihteen ja mainoselokuvien tuotannon ja jakelun tehtäviin etsitään jatkuvasti ammattilaisia.

Lisääntyneiden työmahdollisuuksien taustalla on koronapandemia, joka on kiihdyttänyt suoratoistopalveluiden kysyntää.

Kasvaneen kysynnän takia kotimaisia alkuperäissarjojen ja realityjen tuotantoja on käynnistetty pandemian aikana niin paljon, että alalla on jo osaajapula.

Helsingin Sanomien (17. 6.) mukaan eniten osaajia uupuu tuotannosta. Erityisesti tuottajia, linjatuottajia, tuotantopäälliköitä ja kuvauspäälliköitä kaivataan kipeästi lisää.

Pikaratkaisuksi työntekijäpulaan alan toimijat ja oppilaitokset ovat kehittämässä kohdennettuja koulutuksia ja lyhytkestoista täydennyskoulutusta.

Tulevaisuudessa ala aikoo kehittää mentorointiohjelmia ja hioa nykyisiä koulutusohjelmia vastaamaan paremmin alan tarpeisiin.

Uusien osaajien kouluttaminen on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on varmistaa alalla pidempään työskennelleiden halu jatkaa. Uusien tekijöiden tulo ei poista työvoimapulaa, jos kokeneet osaajat valuvat toisesta päästä ulos.


Av-alasta puhutaan intohimoalana. Parhaimmillaan tekijät pääsevät toteuttamaan itseään, kokevat työnsä hyvin merkitykselliseksi ja saavat jakaa hienoja yhteisöllisyyden tunteita.

Intohimo tekemiseen kantaa pitkälle, mutta roihuavinkin tekemisen palo sammuu, jos roihu ei saa välillä happea. Ala elää hienoa nousukautta, mutta on tärkeää varmistaa, että työt tehdään työntekijöiden voimavarat huomioiden. Vain siten tuotannot pysyvät tasokkaina.

Alan haaste on, että tuotantojen aikataulut ovat usein niin tiukkoja, että ylimääräisille vapaapäiville ei ole aikaa. Resurssien vähyys kiristää kaikkien hermoja.

Ammattilaiset saattavat tehdä useampaa tuotantoa päällekkäin ja aloittaa uuden työsuhteen välittömästi edellisen päätyttyä. Työsuhteen aikana kertyneet lomapäivät ja ylityötunnit korvataan rahana. Näin epäinhimillisen tiukka työtahti voi jatkua kuukausia putkeen, kun työntekijä ei halua jättää kiinnostavia tuotantoja väliin.

Työsuhteesta toiseen hyppiminen johtaa myös siihen, että työterveyspalveluista puuttuu jatkuvuus. Mahdollinen ylikuormittuminen ja uupuminen jäävät helposti piiloon.


Työnantajan pitää varmistaa, että työehtoja, erityisesti työaikasäännöksiä, noudatetaan kaikissa tuotannoissa. Tekijöiden vastuulla on tukea toisia osaajia ja miettiä, miten omalla toiminnallaan voi parhaiten tukea yhteisön onnistumista. Jokaisen on muistettava pitää huoli myös omasta jaksamisestaan. Alan menestyksen jatkuminen vaatii yhteen hiileen puhaltamista.