Rahasta vaikeneminen hyödyttää vain työnantajaa

Kuinka moni perheesi ulkopuolinen tietää, paljonko saat palkkaa? Kuinka monen kollegan palkan tiedät, edes suunnilleen?

Toimittaja Roosa Savo kirjoittaa Journalistissa 6/2021 siitä, miten hankalassa asemassa alalle tuleva tänä päivänä on.

Uusi tulokas on altavastaaja. Hän ei tiedä, millaisia palkkioita tai kuinka paljon palkkaa on sopivaa pyytää. Työsuhde-eduista hän ei ole ehkä kuullutkaan.

Valitettavasti tilanne on monien alalla pidempään olleiden kohdalla sama. Kun rahasta ei puhuta, tulee työntekijä helposti pyytäneeksi liian vähän.

Tilanne hyödyttää vain työnantajaa. Ani harva tarjoutuu maksamaan enempää kuin pyydetyn palkan tai palkkion.

Kärsijänä on ensisijaisesti ammattilainen, joka työskentelee liian pienellä palkalla. Aikanaan asiasta kärsivät kaikki freelancerit ja työntekijät, sillä näin palkkioita ja palkkoja voi hitaasti hinata alaspäin.

Freelancereiden, työntekijöiden ja Journalistiliiton on vaadittava isompia palkkoja ja palkkioita.

Kaikki alkaa kuitenkin siitä, että rahasta puhutaan. Tiedon palkoista ja palkkioista pitää kulkea. On kysyttävä ja kerrottava rohkeasti, kuinka paljon jostakin artikkelista maksettiin, kuinka paljon rahaa tuli yhdestä podcast-jaksosta tai mikä oli jonkin tilaisuuden puhujapalkkio. Ja tietysti se vaikein kysymys – kuinka paljon saat palkkaa?

Jo laki määrää puhumaan palkoista.

Yt-lain mukaan työnantajan on annettava henkilöstön edustajille kerran vuodessa tiedot henkilöstöryhmien palkoista, pyydettäessä myös ammattiryhmittäin. Näin esimerkiksi toimittaja tai valokuvaaja voi verrata omaa palkkaansa siihen, mitä muut samassa hommassa samalla työpaikalla työskentelevät tienaavat.

Tasa-arvolaki puolestaan määrää, että jos työntekijöitä on enemmän kuin 30, on työpaikalla tehtävä vähintään joka toinen vuosi selvitys siitä, miten miehet ja naiset sijoittuvat eri tehtäviin. On myös tehtävä palkkakartoitus, josta käyvät ilmi naisten ja miesten tehtävien palkat ja palkkaerot. Jos käy ilmi, että sukupuolten välillä on perusteeton palkkaero, asia pitää korjata. Erikseen voidaan sopia, että palkkakartoitus tehdään vain joka kolmas vuosi. Monissa työpaikoissa sellaista ei kuitenkaan ole tehty koskaan.

Jos omalla työpaikallasi ei ole kartoitettu palkkoja tai annettu tietoja ammattiryhmien palkoista, vaadi sitä heti. Moni on hämmästynyt saadessaan ensi kertaa käsiinsä omaa työpaikkaansa koskevan vertailun. Valitettavasti yllätys ei aina ole miellyttävä. Moni, eritoten nainen, on kauhukseen huomannut tehneensä 20 vuotta työtä pienemmällä palkalla kuin samoissa tehtävissä oleva kollegansa. Voittaja on jälleen ollut työnantaja, joka on voinut säästää sen ansiosta, etteivät työntekijät kehtaa puhua palkoista.

Kannattaa myös katsoa Journalistiliiton työmarkkinatutkimuksen tietoja. Niistä selviää, paljonko ikäisesi, samanlaisessa ja -kokoisessa työpaikassa, samalla maatieteellisellä alueella ja samoissa työtehtävissä työskentelevä kollega keskimäärin tienaa. Jos oma palkkasi on merkittävästi pienempi, kaikki ei välttämättä ole kohdillaan.

Meidän pitää kertoa toisillemme ja eritoten alan uusille tulokkaille, kuinka paljon rahaa olemme pyytäneet ja saaneet.

Jos erot ovat isot ja oma palkka tai palkkio tuntuu kollegoihin verrattuna hyvin pieneltä tai suurelta, sitä ei pidä hävetä. Häpeä on työnantajan, ei työntekijän.

Rahasta vaikeneminen varmistaa, ettei sitä ainakaan tule lisää.