Media-ala

Lukijoilta: Ylen tehtävä perustuu kansalaisten ja yhteiskunnan tarpeisiin

Toimittaja Ivan Puopolo kirjoittaa Journalistissa 29.3.2021 Ylen julkisen palvelun tehtävästä. Eurooppalaisen yleisradiotoiminnan ydin on Puopololta pahasti hukassa.

Eurooppalaisen julkisen palvelun perusajatus on kirjattu Amsterdamin sopimukseen, joka on osa EU:n perussopimusta. Siinä todetaan, että ”julkinen yleisradiotoiminta liittyy suoraan jokaisen yhteiskunnan demokraattisiin, yhteiskunnallisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin samoin kuin tarpeeseen turvata viestinnän moniarvoisuus.”

Tällainen julkisen palvelun tehtävä edellyttää lähtökohtaisesti kolmea ominaisuutta. Julkisen palvelun on saavutettava riittävä kattavuus väestöllisesti ja maantieteellisesti. Julkisen palvelun pitää olla sisällöllisesti ja julkaisullisesti monipuolista. Yleisön tulee kokea julkisen palvelun tuottaja luotettavaksi ja uskottavaksi mediatoimijaksi.

Näiden kolmen ehdon – kattavuuden, monipuolisuuden ja luotettavuuden – on täytyttävä riittävässä määrin, jotta julkisen palvelun yhtiö voi onnistuneesti toteuttaa mitään sille annettua tehtävää. Julkisen palvelun tarjontaa tulee siis arvioida sen yhteiskunnalle tuottaman arvon ja yleisen edun perusteella. 

Puopolon kritisoima Ylen monipuolinen tarjonta on edellytys, että voimme toteuttaa lakisääteistä tehtävää ja tarjota sisältöjä kaikille suomalaisille. Tämä on Ylen toiminnan perusperiaate: koko yhteiskuntaa palveleva ja kansalaisten tarpeita tasavertaisina lähestyvä palvelu.

Ylen toiminta määritellään siis suhteessa kansalaisiin, eikä Yle ole olemassa täydentääkseen kaupallista mediaa. Suomalaiset tarvitsevat kuitenkin myös hyvinvoivan ja vastuullisen kaupallisen median. Useat kansainväliset tutkimukset osoittavatkin, että elinvoimainen yleisradiotoiminta tukee kansallista kaupallista mediaa.

On hämmentävää, että journalismin pitkän linjan ammattilaisilla on perustavanlaatuisia aukkoja yleisradiotoiminnan lähtökohdista. Vähintään yhtä hämmentävää on, että tästä huolimatta he pystyvät määrittelemään yleisradiotoiminnan rahoituksen tason pelkällä intuitiolla.

Jere Nurminen

Kirjoittaja on Ylen viestintä- ja brändijohtaja. Kirjoitus on julkaistu myös Ylen verkkosivuilla.


Lue lisää aiheesta:

Löperö Yle-laki sallii valtion rahoittaa ohjelmia, jotka markkinatkin hoitaisivat. Siksi Ylen rahoitusta pitäisi leikata, kirjoittaa toimittaja Ivan Puopolo (Journalisti 29.3.2021)

Kansalaisaloite puolustaa Ylen tekstisisältöjä – tekijöiden tavoitteena on vaikuttaa jo käsittelyssä olevaan lakimuutokseen (Journalisti 26.2.2021)

Ylen heikentäminen ei ratkaise kaupallisen median ongelmia, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson (Journalisti 27.8.2020)

Suomi aikoo rajata Ylen toimintaa EU:n toiveiden mukaan, mutta toteutus ja hyödyt askarruttavat vähän kaikkia (Journalisti 27.8.2020)

Näkökulma: Vääristääkö Yle mediamarkkinaa? Tutkimuksen mukaan ei. (Journalisti 18.6.2020)

Yleä koskevan lakimuutosehdotuksen epämääräisyys hämmästyttää (Journalisti 18.6.2020)