Älä luule pärjääväsi yksin

Todella moni freelancer ei maksa itselleen riittävää eläkettä. Eläketurvakeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan noin kolme viidestä yrittäjästä alivakuuttaa itsensä.

Syy on ansiotason heikkous, joka johtuu liian pienistä palkkioista. Oman vanhuudenturvan maksamiseen ei jää rahaa. Yllättävän pienelläkin kuukausittaisella laskutuksella voi elättää itsensä. Usein ongelmana on se, ettei mitään jää säästöön tai eläkkeeseen. Journalistiliitolla pitäisi olla automaattinen palvelu, joka lähettäisi varoitusviestin kerran kuukaudessa sellaisille jäsenille, joiden laskutus ei riitä eläkkeeseen.

Ansiotason heikkous ei kuitenkaan ole vain yhteiskunnan kasvottomien rakenteiden tai julmien toimeksiantajien vika. Syyllinen saattaa löytyä ainakin osittain peilistä. Friikkujen viivan alle jäävää tulosta pienentää ja heidän seniorinäkymiään kurjistaa ennen kaikkea kyvyttömyys tehdä yhteistyötä.

Freet ovat joukko yksinäisiä susia, jotka ovat tottuneet hoitamaan asiansa itse alusta loppuun. Omalle kaistalle on otettava kaikki markkinoinnista suorittavan työn kautta kirjanpitoon saakka, vaikka henki menisi. Monessa asiassa olisi edullisempaa ostaa apua ulkoa, mutta kunnon free ei mitään apukäsiä tarvitse. Moni on ihan loppu yrittäessään olla niin erinomaisen itsenäinen.

Kun free haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään, tulee hänestä usein aikaa tuhlaava monisählä, joka keskittää energiaa epäolennaisuuksiin eikä ehdi keskittyä varsinaiseen työhönsä. Joten jos et halua viettää eläkepäiviäsi katkerasti, hanki apua ainakin laskutukseen, taloushallintoon ja markkinointiin. Ja ennen kaikkea, hanki itsellesi työpari tai muutama.

Minulla on ollut onni löytää itselleni työpari, jonka kanssa päädyimme perustamaan myös yhteisen yrityksen. Teemme yrityksille videotuotantoja, valokuvausta, tekstituotantoa, animaatioita, graafista suunnittelua ja kokonaisuuksia, jotka sisältävät tätä kaikkea.

On asiakkaan näkökulmasta täysin eri asia tilata töitä pieneltä selkeältä yritykseltä kuin yhden miehen narikalta. Sellaiselta, jossa sama monisählä vastaa puhelimeen, pitää Teams-palaverit, suunnittelee, käsikirjoittaa, kontaktoi, hoitaa kuvausjärjestelyt, kuvaa, valaisee, äänittää, editoi, pyörittää kommentointikierroksia, neuvottelee, korjaa, toimittaa, riitelee lisätöiden hinnoista, laskuttaa ja jälkimarkkinoi. Sellainen olin vielä muutama vuosi sitten, ihan oikea loppuunpalamisen kynnyksellä keikkuva monitoimilinkkari.

Freet mainitsevat yhdeksi freelanceriuden huonoksi puoleksi työyhteisön puuttumisen. Ei kuitenkaan ole mikään kiveenhakattu totuus, että friikut eivät voisi muuttaa suhdettaan yhteistyöhön ja hankkia työyhteisöä. Kun yksinyrittäjä päästää toisen osalliseksi työhönsä, tuntuu se aluksi rajaloukkaukselta. Pian kuitenkin hahmottuu, että oikean kumppanin kanssa voi tarjota asiakkaille isompia kokonaisuuksia, joista molemmat saavat lopulta enemmän laskutettavaa. Ideointi ja suunnittelu on laadukkaampaa, koska kumppanin kanssa voi pallotella ajatuksia ja toinen ampuu typerimmät ajatukset alas ennen kuin niitä päätyy toteuttamaan saati tarjoamaan asiakkaalle.

Yksi omakohtaisesti toteutunut kumppanuuden etu on ylilaadun karsinta. Monesti yksinään pakertava jää korjailemaan esimerkiksi jonkun valokuvan naaman magentan häivähdystä, vaikka asiakas ei edes villeimmissä laaduntarkastuksissaan kiinnittäisi asiaan huomiota. Hyvät kumppanit osaavat sanoa toisilleen milloin on syytä lopettaa hinkkaaminen ja lyödä hommalle piste ja lasku sisään.

Kumppanuuden kautta voi myös kyseenalaistaa juurtuneita käsityksiään. Aiemmin pidin selvänä, ettei friikku ehdi pitämään mitään kesälomia. Juoksin milloin missäkin kesän lammaspaimenkeikoilla ennen kuin kumppanini sanoi, että hän ei tee heinäkuussa töitä. Olin tyrmistynyt, ein sanominen ei kuulunut tapoihini. Tuntui ammatilliselta itsemurhalta olla venymättä asiakkaiden vaatimuksiin.

Mitä sitten tapahtui, kun pidin kuukauden loman? Asiakkaat toivottivat hyvää lomaa ja palasivat asiaan syksyllä.