Näkökulma: Trumpin kritisoiminen ei ole noloa, silmien sulkeminen on, kirjoittaa Washingtonissa työskentelevä Markus Tiittula

Olen seurannut Donald Trumpin presidenttikauden kokonaisuudessaan Washingtonista käsin ja kirjoittanut hänestä sekä poliittisen oikeiston radikalisoitumisesta lukuisia lehtijuttuja, blogitekstejä ja kolme kirjaa. Aina kun olen epäillyt olleeni liian kriittinen, Trump on osoittanut, että huoli on ollut turha.

Toimittaja Sanna Ukkola kirjoitti Iltalehden kolumnissaan 5.marraskuuta, että suomalaismedia on epäonnistunut Trump-uutisoinnissaan, hylännyt puolueettoman journalismin ja ryhtynyt politikoimaan. Ukkola puhuu ”silmittömästä Trump-vihasta” ja kuvailee valittua tietä tuhoisaksi journalismin uskottavuuden kannalta. Kolumnin otsikon mukaan tämä on noloa.

Löysin Ukkolan laatimasta kauhugalleriasta myös viittauksen omaan parin vuoden takaiseen blogitekstiini, joka kuului: “Trump on rasisti, sovinisti ja patologinen valehtelija, joka aiheuttaa laajamittaista pelkoa omissa kansalaisissaan.”

Edellä mainitusta lainauksesta en vaihtaisi pilkkuakaan, enkä pitäisi sitä ”hysteerisenä itkupotkuraivarina”, kuten Ukkola kuvailee suomalaismedian reaktioita. Jokainen sana kun on totta. Oli silloin ja on yhä. Mielestäni ongelma ei ole se, että Donald Trumpia on kritisoitu liian rajusti, vaan se, että häntä on kohdeltu silkkihansikkain. Kun Trump on rasisti, sovinisti ja valehtelija - ja vakava uhka Yhdysvaltain demokraattiselle järjestelmälle – en tiedä, miten tästä sitten tulisi kertoa, ja mitä sanoja Trumpista olisi Ukkolan mielestä poliittisesti korrektia käyttää. 

Sekä Suomessa että Yhdysvalloissa medialta kesti kohtuuttoman kauan ennen kuin se alkoi puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kirjoitettiin kierrellen ja kaarrellen Trumpin käyttävän ”rodullisesti latautunutta kieltä”  tai ”pelaavan rodullisilla jännitteillä”. Kuvottavia herjoja joka ilmansuuntaan kylvänyttä miestä varottiin silti leimaamasta rasistiksi. Pelkästään presidenttikaudellaan mykistävät yli 20 000 kertaa julkisesti valehdelleen Trumpin kerrottiin lausuneen ”vahvistamattomia tietoja” tai todettiin, että ”väitteille ei löydy todisteita”. Ennenkuulumattoman härskille valehtelulle ja ”vaihtoehtoisille faktoille” naureskeltiin, mutta silti varottiin syyttämästä presidenttiä valehtelijaksi.

Presidentinvaalien alla Suomessakin uutisoitiin loputtomasti viimeisimpiä gallupeja ja pohdittiin, mitkä tekijät ja kansanryhmät voisivat kääntää vaalituloksen ratkaisevissa osavaltioissa. Tiedossa oli jännä kisa punaisten Donaldin ja sinisten Joen välillä. Näitä kahta kohdeltiin tasaveroisina ja samankaltaisina.

Jokaisessa jutussa olisi kuitenkin tullut mainita, että toinen ehdokkaista on sabotoinut postilaitosta, jotta postiäänet eivät tulisi perille, ja tämä samainen ehdokas on ilmoittanut, ettei aio hyväksyä vaalien tulosta, jos häviää. Olisi tullut kertoa, että tämä samainen ehdokas käyttää laittomasti valtion varoja ja resursseja omaan kampanjaansa, syyttää vastapuolta vaalien varastamisesta ja vaatii poliittisia vastustajiaan vangittaviksi. Tämä ehdokas olisi missä tahansa muussa kilpailussa poistettu sääntörikkomusten takia areenalta.

Olen Ukkolan kanssa samaa mieltä siitä, että uutisointi epäonnistui. Trumpin demokratialle aiheuttamaa uhkaa ei otettu vakavasti. Sen sijaan sekä Yhdysvalloissa että Suomessa nähtiin ilmiö, jossa loputtomia todellisia ja vakavia Trump-skandaaleja pyrittiin tasapainottamaan jutuilla, joissa Trump ja tämän kannattajat maalattiin positiivisessa valossa. Jokainen tiedotusväline lähetti toimittajan jonnekin pikkukylän lounaskuppilaan tai huoltoasemalle juttelemaan Trump-fanien kanssa. Näistä sitten kirjoitettiin kliseisiä juttuja siitä, mitä ”todelliset amerikkalaiset” ajattelevat.

Tarkoitus oli varmaankin olla tasapuolinen ja neutraali. Tämä on median sisäänrakennettu ominaispiirre. Totuus ei kuitenkaan asu tarkalleen Joe Bidenin ja Donald Trumpin puolivälissä yhtään sen enempää kuin se asuu ilmastotieteilijöiden ja ilmastoskeptikkojen tai virologien ja maskikapinallisten puolivälissä. Median tehtävä ei ole olla matemaattisen tasapuolinen, vaan pitäytyä siinä, mikä on totta ja merkityksellistä.

Ukkola kuitenkin hämmästelee, miksi Trump-uutisointi on ollut niin negatiivista. Miksi se ei olisi? Trumpin kausi on ollut totaalinen katastrofi koronaviruksen, ympäristön, kansainvälisen aseman, kansallisen yhtenäisyyden, presidentin uskottavuuden, ja monen monen muun asian suhteen. Trump on myös käyttäytynyt tavalla, jota on mahdotonta pitää soveliaana Yhdysvaltain presidentille.

Ukkolaa häiritsee etenkin se, että Trumpille naureskellaan ivallisesti ja jopa Trumpin mielenterveys on kyseenalaistettu. ”Asenne on samalla tavalla ylimielinen kuin Hillary Clintonilla, joka kutsui Trumpin kannattajia sanalla “deplorables”, surkimukset”, Ukkola kirjoittaa. Solvaamista toki tulee välttää, mutta on hyvä muistaa, että Trump on ehdottanut hurrikaanin pysäyttämistä ydinaseella, koronaviruksen taltuttamista kirkaalla valolla ja desinfiointiaineella sekä tartuntamäärien alentamista sillä, että lopetetaan testaus.

Trump on piirrellyt mustalla tussilla hurrikaanikarttaa uusiksi, suuttunut Tanskalle, kun se ei myynyt Grönlantia Yhdysvalloille, esittänyt, että metsäpalot voi estää haravoimalla ja kertonut demokraattien kieltävän kirkot, lehmät ja ikkunat.Trump on myös hehkuttanut neroutensa merkkinä sitä, että sai täydet pisteet dementia-testissä, jossa tuli tunnistaa elefantti. Trumpille on siis ihan sallittua nauraa, ja useimmiten tähän riittää sanatarkka litterointi miehen omista puheista. Ehkä vika ei ole peilissä, vaan jossain ihan muualla?

Mitä taas tulee Trumpin kannattajiin ja Clintonin kuuluisaan ”deplorables-kommenttiin”, niin todellisuudessa Clinton sanoi, että Trumpin kannattajat voi karkeasti jakaa kahteen koriin: toiseen kuuluvat rasistit, sovinistit, islamofobit ja muut ennakkoluuloiset (basket of deplorables); toiseen koriin ne, joilla on aitoja huolia ja joiden ääntä ei ole kuultu tarpeeksi. Tässä ei liene kovin suuria faktuaalisia virheitä, eikä isoa draamaa, jos sellaista ei halua keinotekoisesti luoda. Jos taas miettii, miten Trump puhuu demokraateista, naisista ja vähemmistöistä – no oikeastaan jokaisesta, joka on tämän kanssa eri mieltä – ero on melkoinen. 

Miksi Trump-uutisoinnin sävyllä sitten on väliä? Siksi, että normalisoimalla Trump siirretään niin sanottua Overtonin ikkunaa, eli poliittisesti mahdollisen rajoissa olevan toiminnan raameja. Trump on rahastanut presidenttiydellään, avoimesti solvannut törkein termein useita ihmisryhmiä, valehdellut tauotta, yllyttänyt ääriliikkeitä väkivaltaan toisia amerikkalaisia kohtaan, kiristänyt ulkomaisia tahoja oman vaalikampanjansa tueksi, antanut vaikeita poliittisia kysymyksiä epäpätevän vävypojan hoidettaviksi, erottanut rikkeitään tutkivia virkamiehiä ja armahtanut ystäviään – ja nyt siis kieltäytynyt tunnustamasta vaalitappiotaan.

Trump ei ole pätevä, tasapainoinen tai harmiton. Luomalla mielikuva, että Trumpilla on vain vähän herkkä Twitter-sormi ja hassu tukka luodaan kuitenkin valheellinen mielikuva, jonka turvin amerikkalaiset uskovaiset ja perheenäidit kehtaavat äänestää Trumpia. Samaten Suomessa moni Trump-fani ihailee tätä vain suorapuheisena business-miehenä ja kovana jätkänä. Trump on neljässä vuodessa lyönyt Overtonin ikkunan niin säpäleiksi, että jatkossa presidentti saa vuolaat kiitokset, jos puhuu kokonaisilla lauseilla, palkkaa päteviä ihmisiä eikä täytä taskujaan veronmaksajien rahoilla.  Tämä antaa mahdolliselle tulevalle demagogille aivan uusia mahdollisuuksia.

Trump itse kutsuu negatiivista uutisointia ja noloja paljastuksia kategorisesti termillä Fake News, muttei yleensä osoita jutuista yhtään asiavirhettä. Tämä tapa on levinnyt kulovalkean tavoin ympäri maailman. Ukkolakin jättää sanomatta, mikä uutisoinnissa olisi ollut virheellistä ja mikä olisi ollut oikea tapa toimia. Ehkä olisi pitänyt jättää kokonaan uutisoimatta Trumpin tapa vähätellä koronavirusta ja muistuttaa lukijoita sen sijaan siitä, että Trumpille ehdotettiin Nobelin rauhanpalkintoa. Näin minua ainakin opasti Pennsylvaniassa sijaitsevan Trump Housen omistaja ennen kuin lopetti haastattelun kesken, koska kysyin ”liberaaleja kysymyksiä”.

Keskeinen osa oikeistopopulistien mediastrategiaa on koko totuuden käsitteen hämärtäminen. Jos asiallista kritiikkiä voi kutsua valeuutiseksi ja järjettömiä salaliittoteorioita totuudeksi, päästään tilanteeseen, jossa faktoilla ei ole väliä – on vain ”meidän media” ja ”niiden media”, molemmat yhtä puolueellisia ja epäluotettavia. Silloin Infowars ja New York Times voidaan asettaa samalle viivalle. Silloin Hunter Bidenin entisen tietokoneen kovalevyn kenties sisältämät sähköpostit ja neljännesmiljoona koronaan kuollutta amerikkalaista ovat vaalikampanjan loppusuoralla yhtä isoja asioita.

Tämä ilmiö ei rajoitu Yhdysvaltoihin, vaan samaa pelikirjaa pyritään kopioimaan myös muissa maissa.

Ukkolan mukaan median tulisi ymmärtää Trumpin kannattajia, koska muuten nämä ajautuvat ”toimittajien kammoamiin vaihtoehtomedioihin”. Pitäisikö perinteisen median siis räätälöidä omia faktoja tälle kohderyhmälle? Pehmentää kritiikkiä, jotta Trumpia tukevien herkät tunteet eivät vahingoittuisi? Kirjoittaa positiivisesti QAnonista? Eikö juuri se, että sosiaalinen media ja sen algoritmit ”ymmärtävät” käyttäjänsä ennakkoluuloja ja tarjoavat manipuloitua ja epäluotettavaa sisältöä, ole tänä päivänä yksi yhteiskunnan suurimmista ongelmista? Onko todella faktapohjaisen median vika, jos joku haluaa seurata propagandasivustoja ja salaliittoteorioita? Onko toimittajien vika, jos he ”kammoavat” uutisiksi verhottuja valheita?

Kolumnissa viitataan suomalaismedian virheiden lisäksi myös amerikkalaismediaan ja sen liberaaliin painotukseen. ”Journalismi menettää paljon, jos mediatalot muuttuvat puoluekoneistojen jatkeeksi. Yleisön pitäisi voida luottaa siihen, että se mitä uutisissa kerrotaan, on totta eikä heijastuma toimittajien mieltymyksistä”, Ukkola toteaa. Tämä on ihan totta, mutta on miltei koomista, että Ukkola kirjoittaa puolueellisesta Trump-uutisoinnista ja toimittajien politikoinnista kritisoimatta FOX Newsia, joka on ollut viimeiset neljä vuotta käytännössä Valkoisen talon propagandaosasto ja täyttää yllä olevan määritelmän pilkulleen. Tämä on tuskin Ukkolalta vahinko, vaan juuri ”heijastuma toimittajan mieltymyksistä”.

Etenkin kun Ukkola uudessa kolumnissaan  kuvailee, miten Trumpin äänestäjät kokevat tämän ”vapahtajaksi” ja pitävät hienona sitä, ettei Trump ”pyytele anteeksi omaa toimintaansa”. Ukkolan mukaan Trumpin toiminta oli äänestäjistä ”huojentavaa” ja ”lupaus valkoiselle miehelle siitä, että vanha normaali voisi vielä palata”.

Trumpin rajukaan kritisointi ei ole noloa. Se on faktojen valossa median tehtävä. Silmien tietoinen sulkeminen Trumpin teoilta ja arvomaailmalta – puhumattakaan avoimesta ihailusta – on noloa. Se on tietysti politikointia. Se on myös vaarallista.

Markus Tiittula
Kirjoittaja on Washingtonissa asuva toimittaja ja tietokirjailija.

Korjaus 16.11. klo 11.50, täsmennetty kahta kohtaa.
1. Ukkola kirjoittaa puolueellisesta Trump-uutisoinnista ja toimittajien politikoinnista kritisoimatta (oli: mainitsematta) FOX Newsia
2. Etenkin kun Ukkola uudessa kolumnissaan kuvailee, miten Trumpin äänestäjät kokevat tämän ”vapahtajaksi” ja pitävät hienona sitä, ettei Trump ”pyytele anteeksi omaa toimintaansa”. Ukkolan mukaan Trumpin toiminta oli äänestäjistä ”huojentavaa” ja ”lupaus valkoiselle miehelle siitä, että vanha normaali voisi vielä palata”.
(Oli: Etenkin kun Ukkola uudessa kolumnissaan kuvailee Trumpia ”vapahtajaksi” ja pitää hienona sitä, ettei Trump ”pyytele anteeksi omaa toimintaansa”. Ukkolan mukaan Trumpin toiminta oli ”huojentavaa” ja ”lupaus valkoiselle miehelle siitä, että vanha normaali voisi vielä palata”.)