Pääkirjoitus

Harva meistä on korvaamaton superneuvottelija

Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson.

Harva meistä ajattelee työehtosopimuksia päivittäin tai edes vuosittain. Se on hyvä asia. Työehtosopimukset ovat siitä käteviä, että niiden ansiosta tavan ihmisen ei juuri koskaan tarvitse huolehtia lomista, työajasta, vähimmäispalkasta tai siitä, maksetaanko sairauden ajalta palkkaa.

Metsäalan työnantajaliitto Metsäteollisuus päätti tässä kuussa, että se ei enää suostu neuvottelemaan koko alaa koskevista yleisistä työehtosopimuksista. Ilmoitus oli yllätys.

 

Suomessa työntekoa koskevat lait takaavat työntekijälle vain vähän oikeuksia. Se johtuu siitä, että lait on tarkoitettu toimimaan yhdessä työehtosopimuksien kanssa. Laissa ei esimerkiksi ole minimipalkkaa, vaan se määritellään työehtosopimuksissa. Laissa ei sanota, että äitiys- tai isyysvapaalle jäävälle työntekijälle pitää maksaa palkkaa, vaan siitä säädetään työehtosopimuksissa.

Mitä työehtosopimus merkitsee? Otetaan esimerkkinä Journalistiliiton isoin sopimus, lehdistön työehtosopimus.

Lain mukaan journalisteilla ei ole vähimmäispalkkaa, joten työntekijälle voisi maksaa niin vähän kuin kehtaa. Työehtosopimuksessa sen sijaan on määritelty vähimmäispalkka: normaaleista toimittajan hommista pitää maksaa vähintään 2 719 euroa kuukaudessa ja palkka nousee vuosittain. Ylärajaa ei ole.

Entäpä lomat? Laki takaa enintään viisi viikkoa lomaa vuodessa, ei lomarahaa. Työehtosopimuksen ansiosta lomaa saa jopa seitsemän viikkoa ja lomarahat päälle.

Työaika olisi lain mukaan 40 tuntia viikossa, ei vuorolisiä. Työehtosopimuksen ansiosta työaika on 37,5 tuntia, ja illoilta ja viikonlopuilta saa vuorolisät.

Laki takaa luvan jäädä pois töistä sairauden takia, mutta palkkaa ei sairaspäiviltä tarvitse kymmenen päivän jälkeen maksaa. Työehtosopimuksen ansiosta palkkaa saa, vaikka olisi kipeänä kaksi viikkoa tai kaksi kuukautta. Lain mukaan sairasta lasta saa hoitaa kotona neljä päivää, lehdistön työehtosopimuksen ansiosta noilta päiviltä saa myös palkkaa.

Ja tiesittekö, että lain mukaan vuoden ainoa palkallinen vapaapäivä on itsenäisyyspäivä? Työehtosopimuksen ansiosta palkallisia vapaapäiviä ovat myös muun muassa joulu, pääsiäinen, vappu, uusi vuosi, loppiainen ja juhannus.

 

Jos työehtosopimus lakkaisi olemasta voimassa, kaikki edellä mainitut edut pyyhittäisiin pois. Työsopimusta allekirjoittaessa työntekijän pitäisi olla superneuvottelija. Kuinka hyvä arvelet itse olevasi? Olisitko niin korvaamaton, että saisit neuvoteltua mukavan palkan, vai ottaisiko työnantaja jonkun, joka suostuu tekemään halvalla? Onnistuisitko saamaan kaksi ylimääräistä lomaviikkoa? Pystyisitkö tiristämään vapaaksi joulun vai pääsiäisen vai ehkä molemmat? Uskaltaisiko työnantaja palkata sinua, jos alkaisit vaatia palkkaa sairaan lapsen hoitamisesta?

Vanhatkaan työntekijät eivät olisi turvassa. Monen työsopimuksessa lukee, että palkka, työajat ja lomat määräytyvät työehtosopimuksen mukaan. Ne pitäisi neuvotella uudelleen. Isot firmat haluaisivat ehkä tehdä sen talokohtaisesti. Jokaisessa firmassa olisi siis oma sopimuksensa. Se tarkoittaisi, että ison firman palkkaamat juristit neuvottelisivat – niin, kenen kanssa? Eihän työntekijöillä ole työpaikalla omaa juristia, joka heitä voisi edustaa. Pienemmissä toimituksissa taas ei ehkä edes osata tai ehditä tekemään talokohtaisia sopimuksia.

Julkisessa keskustelussa työnantajat unelmoivat ”paikallisesta sopimisesta” ja siitä, että palkoista voitaisiin ”sopia vapaammin”. ”Vapaammin sopiminen” tarkoittaa suomeksi palkkojen pienentämistä. Jo nyt palkkaa saa korottaa ihan niin paljon kuin haluaa – ylärajaa ei ole. Tärkeintä on tämä: työehtosopimus on paljon muutakin kuin palkka.