Tiekartta johtaa turhan usein umpikujaan

Kaikki alkoi yksinkertaisesta kysymyksestä. ”Moi Aino-Kaisa. Osaisitko sanoa miten apteekkiuudistus etenee?” tiedusteli Compensate-ilmastosäätiön johtaja, entinen poliitikko Antero Vartia sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekoselta Twitterissä.

Ja Pekonenhan osasi: ”Lääkehuoltoa kehitetään pitkäjänteisesti lääkehuollon tiekartan suuntaviivojen mukaan kohti rationaalisempaa lääkehoitoa. Tiekartan toimeenpanon rahoitus on linjattu kevään kehysriihessä ja työ lääkehuollon kehittämiseksi on jo käynnistynyt.”

Valtioneuvoston verkkosivuilla kerrotaan, että nykyhallituksen viestinnän arvoja ovat muun muassa avoimuus, selkeys ja vuorovaikutteisuus. No, oli Pekosella ainakin vuorovaikutteisuutta, kaiketi myös avoimuutta. Samalla moni kielenhuoltaja olisi päässyt kirkkaaseen johtoon kuvitteellisessa pelissä, joka tunnetaan nimellä hevonpaskabingo.

On eräänlaista kohtalon ivaa, että pari päivää aiemmin Kotimaisten kielten keskus oli julkaissut internetissä erityisasiantuntijansa Matti Räsäsen kriittisen kirjoituksen juuri tiekartasta, erityisesti hallintokielessä kummittelevasta käännöskukkasesta (road map), jonka uutuudenviehätyskin kaikkosi jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

”Kielikuvien käyttöä pitäisi harkita tarkoin viranomaisviestinnässä. Esimerkiksi selkokielen tarvitsijoille tiekartan ilmaisema kuvakieli ei avaudu”, Räsänen kirjoittaa. Lopuksi hän esittää toiveen: kun nyt ei ainakaan ”koronatiekarttaan” päädyttäisi.

Toive on helppo allekirjoittaa. Samalla joukkoviestimet saisivat herkeämättä pohtia, mitä jargonia ne omaksuvat. Tehtävään tarvitaan valppautta: esimerkiksi hallitusohjelmassa mainitaan tiekartta kuusitoista kertaa. Edellisen hallituksen lapselliset loikat, kuten tuottavuusloikka, tuntuvat sentään unohtuneen – toivon mukaan pysyvästi.