Anna Gustafssonin Itämeri-haastattelu kesätoimittajana sujui hienosti. Mutta mikäs se haastateltavan titteli olikaan?
Oli vuosi 2001 ja olin kesätoimittajana Ylen Aamu-tv:n uutisissa. Ainoastaan vankkumaton usko omiin kykyihin ylitti nuoruuden innon. Lähdin jokaiseen kello 3.30 alkavaan työvuoroon Pulitzerin-kuvat silmissä tekemään journalismin historiaa.
Itämeren tila puhutti paljon tuona kesänä. Merentutkimusalus Aranda oli juuri palannut satamaan seurantamatkalta. Sain uutispäälliköltä tehtäväksi hankkia joltakin suomalaiselta tutkijalta kommentin Itämeren tilasta kello kuuden uutislähetykseen.
On ehkä vaikea uskoa, mutta internet ei vielä tuolloin ollut samanlainen ehtymätön tietolähde kuin nykyisin. Löysin kuitenkin netistä tutkijan ja selvitin kotinumeron numerotiedustelusta. Kun kello tuli viisi, uskalsin soittaa.
Nauhoitin haastattelun, kyselin Itämeren tilasta, sinilevästä ja fosforikuormasta ummet lammet. Mikä on merenpohjan happiolosuhteiden laita? Miten rehevöitymistä voitaisiin tehokkaimmin estää? Sen sijaan, että olisin kuunnellut haastateltavan vastauksia, lienen ollut omien nerokkaiden kysymysten lumoissa. En ainakaan muista huomanneeni, että vastauksissa olisi ollut mitään kummallista.
Lopuksi halusin tarkastaa haastateltavan tittelin: oliko se dosentti, professori, tutkija vai mikä? Sähkömies, kuului vastaus. ”Ettekö ole Itämeren tutkija”, kysyin. Haastateltava kiisti olevansa, mutta myönsi, että nimi on sama.
Miksi hän sitten oli vastannut haastatteluun?
”Luulin, että tämä on joku gallup.”
Tästä opin varmistamaan haastateltavan henkilöllisyyden ennen haastattelun tekemistä. Juttua en aamun uutislähetykseen saanut.