Mitä jos ihmiset eivät ole koskaan halunneet puolueetonta journalismia?

En tiedä, oletteko kuulleet, mutta perinteinen, journalistinen media on kriisissä. Sen on aiheuttanut suurelta sosiaalisen median ja internetin logiikka, johon toimitukset ovat pyrkineet vaihtelevalla menestyksellä sopeutumaan.

Journalismin tulevaisuudesta puhuttaessa perusajatus on yleensä se, että puolueettomuuteen ja todenmukaisuuteen pyrkivälle journalismille löytyy kyllä jatkossakin markkina, kunhan se vain osataan tuoda ihmisten ulottuville oikeilla alustoilla ja uusilla tavoilla.

Entäpä jos internetin ja somen tuoma median todellinen murros onkin muualla? Ehkä yleisölle vain viimein tarjotaan somessa jotain, mitä se todella haluaa, eikä tämä jokin yksinkertaisesti ole puolueeton ammattijournalismi. Jos kyse ei olekaan vain siitä, että journalismilla on uudenlaista kilpailua uudenlaisessa ympäristössä? Jos puolueettomuuteen pyrkivä journalismi onkin aina ollut vain korvike, joka on hyväksytty mieluisamman, paremmin omaan maailmankatsomukseen istuvan tarjonnan puuttuessa?

Menneinä vuosikymmeninä ajateltiin suomalaisten olevan laajalti lehdenlukijakansaa, joka haluaa aamukahvinsa kanssa ammattitaitoisesti toimitettua journalismia. Tosiasioita ja analyysejä, jotka on tehty irrallaan poliittisista nurkkakuntaisuuksista, puolueettomasti ja todellisuutta mahdollisimman tarkasti kuvaten. Koska tällainen sisältö oli toimitusten ihanne ja tavoite ja koska lehtiä tilattiin ja luettiin, on ymmärrettävää, että juuri tällainen sisältö myös ajateltiin yleisön syyksi tilata lehtiä.

Mutta entä jos puolueeton, korkealla ammattietiikalla tehty journalismi ei olekaan ikinä ollut suurelle yleisölle kovin tärkeä syy maksaa median kuluttamisesta? Entä jos jo sanomalehtien kulta-aikoina tärkeä syy tilata lehtiä olivat tv-ohjelmat, säätiedot, menovinkit ja erilaiset paikalliset ilmoitukset, joita ei kerta kaikkiaan muualta kootusti nähnyt? Eli toisin sanoen: mitä jos koko meidän tarinamme suomalaisesta journalismista on väärä?

Kysyttäessä ihmiset tietenkin haluavat puolueetonta journalismia, mutta kysyttäessä ihmiset kertovat myös, etteivät mainokset vaikuta heihin ja että he katsovat tv:stä lähinnä uutisia ja laatudokumentteja. Kysyttäessä me vastaamme sen mukaisesti, mitä oletamme kunnon kansalaisen ja itsenäisen ihmisen vastaavan. Kukapa myöntäisi edes itselleen, että lukee mieluiten uutisia, joiden näkökulma mukailee omaa maailmankatsomusta?

Ehkä me haluaisimmekin enemmän omaa identiteettiämme ja maailmankatsomustamme heijastelevaa journalismia. Ehkä me olemme aina halunneet sitä, mutta puolueiden äänenkannattajalehdistön laskun ja sosiaalisen median nousun välisenä aikana meille ei sellaista ollut riittävän helposti tarjolla. Ja juuri tänä aikana syntyi tarina suomalaisista, jotka haluavat puolueetonta journalismia ja ovat valmiita maksamaan siitä.

Demokraattisen prosessin ja kansanvallan näkökulmasta aivan varmasti parasta journalismia on se journalismi, joka ei meitä niin paljon aina miellytä. Se, jossa myös meidän kannattamamme aatteet kyseenalaistetaan ja sankareidemme puutteet osoitetaan. Kansanvalta tai demokraattinen prosessi eivät kuitenkaan tilaa lehtiä. Me ihmiset tilaamme, tai jätämme tilaamatta, ja siksi saattaa olla, että toimitusten on panostettava yhä enemmän meidän miellyttämiseemme. Ehkä toimitusten on alettava harkita riittävän suurten yleisösegmenttien suosimien aatesuuntien äänenkannattajiksi ryhtymistä.

Ehkä me kansalaiset haluamme mieluummin omaan identiteettiimme sopivia äänenkannattajia kuin maailmankatsomustamme toisinaan ikävän kriittisesti käsittelevää, puolueetonta mediaa.