Mediatuki on demokratiatuki – ja poliitikkojen olisi aika ymmärtää se

Rauli Virtanen aloitti työnsä Etelä-Suomen Sanomien ulkomaantoimittajana vuonna 1969. Häntä pyydettiin erikoistumaan Latinalaiseen Amerikkaan. Seuraavana vuonna hän matkusti rahtilaivalla Rioon.

Maailma muuttui ja samoin media. Etlarin koko ulkomaantoimitus lopetettiin yli kymmenen vuotta sitten. Toimitus ei juuri matkusta enää Hollolaa pidemmälle.

Journalistien määrä on vähentynyt yli 30 prosenttia kymmenessä vuodessa. Aikaa työn tekemiseen kunnolla on harvoin ja rimaa pyydetään laskemaan. Freelancereilla on vähemmän töitä, ja niistä myös maksetaan vähemmän. Virheet leviävät, kun taustoja ei ehditä tsekata.

Onko se osakkeenomistajien ahneutta? Mainokset ahmivien Googlen ja Facebookin syytä?

Sitäkin, mutta Suomessa median toimiminen on vaikeaa myös valtion linjausten takia: Postin jakelukustannukset ovat nousseet yli 60 prosenttia kymmenessä vuodessa. Arvonlisäverot ovat korkeat ja mediatukia ei ole.

Tanskassa median tuet ovat arvoltaan suunnilleen 170 miljoonaa euroa suuremmat kuin Suomessa. Sillä palkkaisi Suomessa yli 2 500 journalistia lisää, kun kaupallisessa mediassa työskentelee vakituisesti noin 3 500 journalistia.

Koronatukea Tanska on antanut medialle normaalin tuen lisäksi jo 24 miljoonaa euroa, Ruotsi 54 miljoonaa, Norja 26 miljoonaa ja Suomi 0 euroa.

Rioon on turha haikailla, mutta tämän päivän median toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta. Niistä päättäminen on ollut Suomessa aina vaikeaa. Miksi?

Yksi syistä on, että mediaa käsitellään Suomessa kuten mitä tahansa yritystoimintaa. Tukea ei pidetä demokratian ja tiedonvälityksen tukena kuten muissa Pohjoismaissa.

Median tehtävä on kuitenkin kertoa kansalaisille siitä, miten heidän rahojaan käytetään. Median asia ei ole vain median asia. Se on kansalaisten asia. Ja tämä tuntuu poliitikoilta unohtuneen.

Vastikään päästiin vähän alkuun, kun viestintäministeri Timo Harakka (sd.) sanoi pohtivansa selvityshenkilö Elina Grundströmin ehdottamaa koronatukea medialle. Pieni osa siitä olisi harkinnanvaraista.

Alkoi heti arvostelu: Hallitus ostaa journalisteja! Hallitus haluaa päättää, mikä on oikeaa journalismia! Siitä esityksessä ei ollut kyse. Ja lykkyä tykö vain sille, joka yrittää muutamalla miljoonalla ostaa alan, jonka kokonaisliikevaihto on yli kolme miljardia.

Muissa Pohjoismaissa ei käydä ”Hallitus haluaa päättää, mikä on oikeaa journalismia”-keskustelua. Säännöt ovat selvät, tukia maksetaan ja valtio ei puutu sisältöihin. Suomessakin maksetaan jo nyt pientä tukea vähemmistökielten lehdille. Ei valtio niidenkään sisällöstä päätä.

Jos on huolissaan siitä, miten valtio tuki vaikuttaa journalismiin, eikö pitäisi olla yhtä lailla huolissaan siitä, haluavatko poliitikot vaientaa median, koska eivät halua sitä muiden Pohjoismaiden tapaan tukea?

Journalistiliitto ja Medialiitto ovat ehdottaneet, että mediatuki jaettaisiin palkkatukena journalistiseen sisällöntuotantoon. Sitä saisivat mainosmyynnissä koronakriisin takia eniten kärsineet tiedotusvälineet.

Median toimintaedellytyksistä pitää puhua, koska niillä on suora vaikutus kaikkiin alalla työskenteleviin.

Mietitäänpä, miten voisi olla: Aika riittää taas työn tekemiseen. Näkökulmia pohditaan ja faktat ehtii tarkistaa. Kollegoiden määrä kasvaa ja krooninen kiire helpottaa. Freelancer elää työllään. Lukija, kuulija ja katsoja huomaa, että sisältö kiinnostaa yhä monipuolisemmin ja aiheita käsitellään laajemmin.

Ja me saamme yhä useammin tehdä työmme kunnolla ja olla ylpeitä siitä.