Väite

Verkossa ilmestyvät artikkelit ovat liian pitkiä, kirjoittaa toimittaja Kyösti Hagert

Helsingin Sanomien kulttuurisivujen jutut pitenivät viiden vuoden aikana 37 prosenttia. Yllättävän löydön tekivät dosentit Heikki Hellman ja Voitto Ruohonen, jotka tarkastelivat kulttuurisivujen juttuja vuosilta 2011–2016. Asiasta Hesariin kirjoittanut toimittaja Vesa Sirén arveli syyksi sitä, että tuolloin siirryttiin tekemään juttuja niin sanotusti digi edellä.

”Digitilaajille tehdään runsaasti laajoja erikoispanostuksia eli timanttijuttuja. Niiden sisältö sovelletaan pääosin myös printtiin, mikä pidentää printtijuttujenkin keskimittaa”, Sirén kirjoitti tammikuussa.

Jutut ovat pidentyneet muuallakin. Iltalehden uutispäätoimittaja Perttu Kauppinen ja Keskisuomalaisen uutispäällikkö Keijo Lehto vahvistavat, että jutut ovat pidentyneet myös heidän lehdissään. Kauppisen mukaan Iltalehden juttujen keskimitta on kasvanut viidessä vuodessa noin 70 prosenttia. Iltalehdessä lyhyiden sähkeuutisten määrä on vähentynyt, ja Keskisuomalaisessa printin juttujen määrä verkossa on noussut. Iltalehden jutuissa myös tarinallisuus on lisääntynyt, Kauppinen sanoo.

Kauppinen ja Lehto kertovat, että printtiä varten juttuja joudutaan lyhentämään. Lehto myös muistuttaa, että verkossa juttua rikastetaan lisäkuvilla, videolla ja vanhoilla jutuilla.

Ne työllistävät skrollaavaa etusormea.

 

Epämiellyttävä totuus on, että jutut ovat nykyään liian pitkiä. Journalismi ei ollut ennen parempaa, pikemminkin päinvastoin. Silti menneen ajan jutut jaksoi lukea, siis jos ei turhia puisevuudesta ja hampaattomuudesta välittänyt.

Sen lisäksi, että jutut ovat tappopitkiä, ne ovat myös usein löysästi ja laiskasti kirjoitettuja. Suurimmasta osasta saisi pituutta karsimalla ja virkkeitä terävöittämällä oikein kelpo juttuja. Jokainen toimittaja tietää, että pitkästi on helpompi kirjoittaa kuin lyhyesti.

Tarinallisuus on journalismissa edelleen suosittua, ja verkko onkin tehnyt feikkifeaturesta peruskauraa. Uutisjuttuja turhatarinallistetaan, jotta ne voitaisiin piilottaa maksumuurin taakse. Samalla pituus kasvaa.

Verkon myötä myös erilaiset kainalot ovat vähentyneet. Aiemmin infopäljäys olisi koottu kätevästi infoboksiin, nyt sen on levitetty jutun leipätekstiin.

 

Osa lukijoista ja kirjoittajista on aina ollut sitä mieltä, että mitä pidempi juttu, sen parempi. Kuitenkin vasta 2010-luvulla pituudesta on tullut virallinen hyvän journalismin kriteeri. Long Playn alkuvuosina naureskelimme kollegoiden kanssa, miten julkaisun mainonta hahmotteli uuden säännön hyvälle journalismille: juttu on sitä parempi, mitä enemmän siihen on käytetty aikaa ja mitä pidempi se on.

Aiemmin journalismin yksi tarkoitus oli säästää lukijoiden aikaa. Asiakaslupaus oli, että meidän lehtemme lukemalla tiedät riittävän hyvin, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu – kerromme sinulle tiiviisti ja luotettavasti, miten asiat ovat. Nyt se on mennyttä. Samalla vaivalla, jolla lukee ylipitkän ja tarinallistetun uutisen, voi itse etsiä uutisen tärkeimmän tiedon muualta.

Toimituksissa mitataan, kuinka kauan juttujen parissa viihdytään ja mihin asti ihmiset keskimäärin jaksavat edetä lukemisurakassaan. Datakin kertoo, että ylipitkää ei kannata kirjoittaa tai julkaista. Monissa toimituksissa juttuja ei kuitenkaan lyhennetä, vaikka toimituksen sisäisten ohjeiden lopussa ehdotetaankin vienosti, että pituuteen kannattaa kiinnittää huomiota.

Kannattaisi.

Kyösti Hagert

33-vuotias toimittaja.

Filosofian maisteri Jyväskylän yliopiston puheviestinnän oppiaineesta.

Työskentelee Tukholmassa Sveriges Radiossa.

Työskennellyt aiemmin toimittajana muun muassa Ilta-Sanomissa, Ylellä ja Keskisuomalaisessa.

Kirjoittanut nuorille suunnatun talousoppaan yhdessä Pauliina Jokisen kanssa.