Esa Tuomisen haastattelutaktiikka yllätti venäläisen tavaratalon johtajan.
Kun Neuvostoliitto oli kaatunut, ryhdyttiin itänaapurissamme harrastamaan bisnestä. Aloitteleva venäläinen liike-elämä oli toimittajille täynnä herkullisia jutunaiheita.
Ajattelin, että Leningradin maineikkaan DLT -tavaratalon ensiaskeleet markkinataloudessa olisivat jutun väärti. Ryhdyin siis tavoittelemaan tavaratalon johtajan haastattelua, ja sainkin sen.
Kun marssin sovittuun aikaan johtajan huoneeseen, havaitsin heti, että haastateltavani oli omituisen varautunut. Hän oli kyllä kohtelias, mutta vastaili kysymyksiini jotenkin empien, ikään kuin häntä olisi vaivannut joku asia.
Vihdoin johtajaa arveluttanut asia selvisi. Vastattuaan muutamaan kysymykseen hän rohkaistui utelemaan varovasti:
”Eh, tuota, saisinko minä vuorostani kysyä, mitä tämä meille maksaa?”
Nyt oli minun vuoroni hämmästyä.
Pian tavaratalon ylin johtaja täsmensi kysymystään. Hän halusi tietää, kuinka paljon hänen pitäisi maksaa haastattelun julkaisemisesta suomalaislehdessä.
Ymmärsin, mistä oli kysymys. Venäläiset toimittajat käyttivät tuolloin, 1990-luvun alussa, surutta asemaansa hyväkseen. He tarjosivat yrityksille mahdollisuutta saada lehdestä palstatilaa isompaa tai pienempää korvausta vastaan. Aloitteleva yritys sai mainosta ja toimittaja vähän lisää kehnoihin palkkoihinsa.
Johtajan ilme kirkastui kun juhlallisesti ilmoitin, että tämä haastattelu ei maksa hänelle kopeekkaakaan.
Uusimmassa lehdessä
- Paikallismedia kytkee ihmiset yhteisöönsä. Alajärvelle muuttanut Jukka Vuorio huomasi tarttuvansa pikkukunnan uutisiin sitä painokkaammin, mitä synkemmältä maailma muussa mediassa näyttää.
- Yleisön luottamus täytyy ansaita yhä uudelleen
- Journalistin ohjeiden uudistusehdotukseen paljon kommentteja – ”On jätettävä tilaa myös journalismin houkuttelevuudelle”
- Palkaton sairauspäivä huolettaa – liitto ei hyväksy ehdotusta, jos sitä esitetään neuvotteluissa
