Pääkirjoitus

Ymmärrys ei lisäänny tiedonmuruja tuuttaamalla tai kollegaa nälvimällä

Kuluneiden parin viikon aikana me journalistit olemme onnistuneet julkaisemaan paljon tietoa, mutta ymmärryksen lisääminen on jäänyt jalkoihin, kirjoittaa Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson pääkirjoituksessaan.

Journalistien tehtävä on julkaista tietoa. Toinen, yhtä tärkeä tai vielä tärkeämpi tehtävä on ymmärryksen lisääminen. Journalistit auttavat hahmottamaan kokonaisuuksia ja tuomaan selvyyttä epäselviin asioihin. Kuluneiden parin viikon aikana olemme onnistuneet julkaisemaan paljon tietoa, mutta ymmärryksen lisääminen on jäänyt jalkoihin.

Kun omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ja pääministeri Antti Rinne (sd.) erosivat tehtävistään, kyseli moni yhteiskunnallista keskustelua tarkasti seuraava kansalainen, miksi. Me toimittajat olimme onnistuneet tuuttaamaan päivittäin tiedonmuruja Posti-jupakan käänteistä, uusista kriiseistä ja eri päivämäärillä lähetetyistä sähköposteista, mutta emme osanneet kertoa kirkkaasti ja selkeästi, miksi ministereiden piti erota. Seurasi omituinen tilanne, jossa media ei välillä näyttäytynyt raportoijana tai edes katalyyttina vaan aktiivisena toimijana, joka paitsi seurasi hallituskriisiä, myös halusi sitä. Se ei todennäköisesti ollut totta, mutta siltä se kansalaisten silmissä näytti.

Samankaltainen tilanne nähtiin ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ja ulkoministeriön virkamiesten kireitä välejä, työtehtävien siirtoja sekä al-Holin leirille teljettyjä suomalaislapsia koskeneessa uutisoinnissa. Vuotoja ja kommentteja saatiin joka päivä, selvyyttä asiaan ei. Tilanne oli todennäköisesti selvä sille kouralliselle toimittajia, joka seurasi asiaa työkseen. Muu Suomi ihmetteli, miksi eri puolilta singahtelee ristiriitaista tietoa. Hämmennystä lisäsivät sosiaalisessa mediassa ärhentelevät toimittajat.

Kehittyvässä uutistilanteessa tietoja täydennetään jatkuvasti. Uutisjuttujen tulisi täydentää olemassa olevaa tietoa, tai jos tieto osoittautuu vääräksi, kumota se. Haavisto-tapauksessa tiedotusvälineet toimittivat kyllä uutta tietoa, mutta sosiaalisessa mediassa toimittajat nälvivät toistensa juttuja. Se ei ole eduksi median uskottavuudelle. Vaikka kyseessä voi olla kilpailutilanne, kollegojen työtä on syytä arvostaa.

 

Aivan täyspäiset ihmiset kansanedustajia myöten ovat kuluneina viikkoina arvuutelleet, ohjaileeko suomalaisia tiedotusvälineitä salaliitto, jonka on masinoinut työnantajajärjestö Medialiitto. Teoria menee jotakuinkin niin, että koska Posti-kiistassa ei toimittu heti kuten Medialiitto tahtoi, annettiin toimituksille käsky painostaa hallitus eroamaan. Järjetön ajatus kaikille mediassa työskenteleville.

Kuitenkin – luottamus mediaan laskee myös Suomessa, vaikka onkin täällä maailman huippua. Sosiaalisessa mediassa nahistelevat toimittajat, jotka aiheetta soimaavat kollegojaan puolueiden juoksupojiksi, murentavat koko alan uskottavuutta ja antavat puhtia yhdelle jos toiselle salaliitolle. Jos kollega on väärässä, se pitää sanoa, mutta on alhaista alkaa lukea kollegan taustaan vaikuttimia, joita siellä ei ole. Luotettavaa mediaa halveksivat räyhäpetterit ja omia kansanedustajiaan kiivaasti puolustavat puolueideologit hoitavat kyllä toimittajien haukkumisen ja puolueellisuussyytökset, kollegojen ei kannata siihen alentua ilman erittäin painavaa syytä.

Sekavan alun jälkeen nähtiin hallituskriisiuutisoinnissa onneksi lopulta myös kokeneiden politiikantoimittajien timanttista analyysia. Se paljasti, missä ja miten Rinteen erottamisesta oli päätetty. Analyyseja luettiin ja jaettiin helpottuneina: vihdoinkin tässä hullunmyllyssä on jotain järkeä, vihdoin ymmärrämme, mitä oikein tapahtui. Suomalainen media teki työnsä ja tarjosi kansalaisille tietoa, ymmärrystä ja ajattelun eväitä.