Liitto

Kaikkia kiusannut käytäntö muuttui opiskelijoiden aloitteesta

Kesätyöpaikkojen hakuaikoja koskeva suositus on hyvä esimerkki siitä, miten liitto yhdessä opiskelijoiden kanssa sai aikaan kaikkia hyödyttävän muutoksen, kirjoittaa Simon Huldén.

Journalistiliiton opiskelijajäsenet olivat jo pitkään kärsineet siitä, että kesätyöpaikkojen hakuajat aikaistuivat vuosi vuodelta. Seuraavan kesän työpaikkoja piti hakea jo edellisvuoden lokakuussa, vaikka monen mielessä ovat syksyllä mielessä aivan muut asiat kuin seuraavan kesän mahdolliset kesätyöt. Pätkätöitä tekevien taas oli vaikea sitoutua seuraavan kesän pesteihin, kun keväänkin työt olivat vielä auki.

Olimme saaneet Journalistiliitossa käsityksen, ettei mediataloillakaan ollut tarvetta täyttää kesätyöpaikkojaan alkusyksystä. Niin kuitenkin tehtiin, jotta rekrytoimaan päästiin ennen kilpailijoita.

Turhanpäiväinen kilpavarustelu oli saatava loppumaan, totesivat opiskelijat yhdessä Journalistiliiton kanssa.

Kesäkuussa liitto julkaisi suosituksen kesätyöhakujen uudesta aikataulusta. Suositukseen sitoutuivat kaikki isot mediatalot. Käytännössä suositus tarkoittaa, että mediatalot ja toimitukset avaavat kesätyöhakunsa vuodelle 2020 aikaisintaan tammikuussa.

Suositus on hyvä esimerkki siitä, miten liitto yhdessä opiskelijoiden kanssa sai aikaan kaikkia hyödyttävän muutoksen. Voittajia eivät olleet vain opiskelijat, vaan myös mediatalot, jotka itsekin olivat toivoneet järkeä hakuaikatauluun.