Jospa lukija ei olekaan ensisijaisesti kuluttaja?

Annukka: Terve, mitä kuuluu? Arvaa mitä olen viime aikoina miettinyt.

Elina: Nyt pistit kyllä pahan. Ehkä kansainvälisiä raaka-ainemarkkinoita?

A: Niitäkin, sillä Chicago Mercantile Exchangeen tulee ensi vuonna cheddarjuustofutuureja! Enemmän olen kyllä miettinyt journalismin ihmiskuvaa. Minkälainen se sinun mielestäsi on? Minusta ensisijaisesti kuluttaja.

E: Hmm, kiinnostavaa. Tarkoitatko näitä loputtomia viikonloppumatkakohdevinkkejä, ”nämä kirjat kuuluu lukea” -listauksia ja näin järjestät kotisi -ehdotuksia, joita on nykyisin myös uutismediassa, jopa Ylellä?

A: Jep. Journalismin ihmiskuva on tasan sama kuin niiden, jotka yrittävät myydä meille tuota kaikkea. Onkohan se aina ollut?

E: On se muuttunut. Suomalaisen journalismin ihmiskuva oli viime vuosituhannella hallintoalamainen, jota viisaan journalistin piti valistaa. Nyt hallintoalamaisesta on tullut kuluttaja. Tämä ihmiskäsitys ohjaa mediaa monin tavoin. Markkinoiden pyhin tehtävä on tyydyttää kuluttaja-yksilön vaistonvaraisimpia tarpeita, joten on loogista keskittyä tekemään juttuja, joita klikataan.

A: Ei ihme, että resursseja siirtyy journalismista viestintään. Vihreän Langan viimeinen numero ilmestyy näinä päivinä, koska puolue arvioi toteuttavansa tavoitteitaan paremmin viestinnän kuin journalismin keinoin. Moni journalisti on siirtynyt tekemään viestintää tai ainakin viestinnällisiä sisältöjä. Niin minäkin osittain. Organisaation viestinnällisiin tarpeisiin tehty sisältö voi joskus olla journalistisesti jopa kunnianhimoisempaa kuin se varsinainen journalismi.

E: Niinpä – muiden alojen yritykset ovat alkaneet ajatella, että ihmisiä ei kiinnostakaan vain tuote tai palvelu, vaan että yrityksellä on muitakin tavoitteita kuin voitto. Vaikka oikeudenmukainen yhteiskunta tai ilmastonsuojelu.

A: Just tämä! Ehkä mediankin kannattaisi muokata ihmiskuvaansa. Jospa lukija ei olekaan ensisijaisesti kuluttaja? Pitääkö se todella omia tuntemuksiaan tärkeimpinä? Hakeeko lukija jokaisesta kirjoituksesta välitöntä hyötyä tai tyydytystä?

E: Hyviä kysymyksiä. Hallintoalamaisuus saa jäädä historiaan, mutta mitä jos journalismia ei tehtäisikään kuluttajalle vaan aktiiviselle, fiksulle kansalaiselle, joka toimii osana yhteiskuntaa? Millaista journalismia tämä tuottaisi?

A: Tykkään kansalaisista. Niillä on oikeuksia, valtaa ja vastuuta. Mutta voisiko kansalaisuus tuottaa rahaa? Voisiko tällainen ihmiskuva olla kannattavan journalismin pohja?

E: No niin, ehkä vielä parempi kysymys. On hyvä syy perustaa liiketoimintastrategia yleisöön, joka haluaa tuohtua ja pöyristyä tai identifioitua ”nyt puhuu” -henkilöön. Liiketoiminnallisesti se on kai parasta, mitä journalismin myymisessä toistaiseksi on keksitty.

A: Toisaalta sanoit juuri, että muiden alojen yritykset pyrkivät olemaan yhä yhteiskunnallisempia. Kuluttamiseen ja minään keskittyminen alkaa olla vanhanaikaista.

E: Onkohan näin? Haluammeko vain kokea hurskasta tyydytystä siitä, että firmat ovat niin sanotusti vastuullisia, mutta emme kuitenkaan halua maksaa vakavasta, ehkä vähän tylsästäkin journalismista. Tartutaan välittömään tyydytykseen ja ollaan täysillä kuluttajia?

A: Jolloin median ainut mahdollisuus saattaa olla kuluttajalähtöinen bisnesmalli.

E: Voi ei. Olispa vielä 1980-luku ja vakavaa ja tylsää.

A: Tulikin heti Tampereen yo-talo mieleen.