Journalismi

Moraalittomien väitteiden jyrkkä tuomitseminen ei välttämättä ole tehokasta

Jos jatkuvasti puhumme jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi, Janne Zareff pohtii kolumnissaan.

Some-keskustelussa ymmärretään tarkoituksella asioita väärin ja liioitellaan sitä, mitä vastapuoli sanoo. Tämä ei ole kovin uniikki havainto, kuten ei sekään, että myös toimittajilla on toisinaan taipumusta tähän – itsensä brändäämisessä kärkevä kannanottaminen on kätevä keino.

Toisinaan kärkevät tulkinnat tunkeutuvat jopa journalistisiin teksteihin, kuten kolumneihin. Jos tarkoituksena kuitenkin on saada huomiota ja hyväksyntää jollekin näkökulmalle, voi kärjistäminen olla huono keino, jopa somessa.

 

Overtonin ikkuna on teoreettinen ajatelma, jonka mukaan se, millaisia ehdotuksia pidetään mahdollisina ja maltillisina, millaisia taas täysin mahdottomina ja liian radikaaleina, muuttuu kaiken aikaa. Jos yhteiskunnassa esimerkiksi puhutaan jatkuvasti jostain radikaalina pidetystä ajatuksesta, tuolla ajatuksella on hyvät mahdollisuudet muuttua yhteiskunnan silmissä hiljalleen maltilliseksi ja mahdolliseksi.

Ajatus ei ole vain teoreettinen. Tiedämme, että mitä enemmän tietystä ehdotuksesta julkisuudessa puhutaan, sitä todennäköisemmin ehdotusta aletaan pitää ainakin harkitsemisen arvoisena. Väitteen tai ehdotuksen toisteleminen julkisessa keskustelussa antaa sille uskottavuutta.

Kyseessä on samanlainen ilmiö kuin mainonnassa: mitä useammin törmäämme tuotteen nimeen, sitä todennäköisemmin valitsemme sen muiden joukosta. Tuttuus tuo uskottavuutta.

 

Tältä pohjalta voidaan hahmotella hieman arkiajattelusta poikkeava malli sille, miten omaa näkökulmaa voisi keskustelussa parhaiten edistää. Ajatellaan esimerkiksi keskustelijat L. Iberaali ja K. Onservatiivi. L on sanonut jotain, esimerkiksi ”kannabiksen rangaistavuuden poistamista tulisi harkita”.

Jos K nyt vastaa ”tarkoitat varmastikin, että kaikki huumeet tulee jatkossa laillistaa”, hän tulee esitelleeksi julkiseen keskusteluun radikaalin puheenvuoron, joka voi ajan kuluessa osaltaan siirtää Overtonin ikkunaa nimenomaan suuntaan, jota K vastustaa.

Jos K sitä vastoin tekee L:n sanomisista mahdollisimman ymmärtävän ja hyväntahtoisen tulkinnan, voi efekti olla toinen. Jos K esimerkiksi sanoo ”tarkoitat varmastikin, että meidän tulee jatkossakin keskittyä huumevalistukseen ja ennaltaehkäisevään työhön, mutta samalla käydä keskustelua siitä, ovatko rangaistukset joissain yksittäistapauksissa kohtuuttomia”, hän ei tule esittäneeksi radikaalia puheenvuoroa, eikä näin ollen aiheuta lisäpainetta ikkunan siirtymiseen.

 

Sama pätee monenlaisiin puheenvuoroihin ja niihin reagoimiseen.

Ajatellaan lausetta ”Suomen täytyy jatkossa valvoa tarkemmin sitä, keitä tänne tulee turvapaikanhakijoina”. Se voidaan kärjistää hyvin radikaaliksi, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden hyväntahtoiseen tulkintaan.

On huomattava ero sillä, vastataanko lauseeseen ”Tahdot varmaan, että turvapaikkajärjestelmä poistetaan kokonaan ja Suomeen otetaan vain valkoihoisia kristittyjä” vai ”Tarkoitat varmasti, että hakemusten käsittelyä ja ihmisten tunnistamista on hyvä kehittää, että voimme varmistaa, ettei ketään apua tarvitsevaa käännytetä vahingossa pois”.

Mikäli uskomme Overtonin ikkunan todella toimivan, hyväntahtoinen tulkinta tuntuisi olevan se, joka humaaneja arvoja kannattavan kannattaa yrittää tehdä.

 

Näin toimiminen sotii kuitenkin usein intuitiota vastaan. Lähtökohtaisesti ajattelemme, että toimimalla moraalisesti kestävimmällä tavalla tapahtuu parhaita asioita. Moraalisesti kestävin tapa reagoida moraalittomina pitämiimme väitteisiin ja ehdotuksiin on niiden mahdollisimman jyrkkä tuomitseminen. Näin ollen moraalittomien puheiden tulkitseminen hyväntahtoisesti tuntuu meistä yksinkertaisesti väärältä.

Voi kuitenkin olla, että hyväntahtoisuus olisi paras tapa muuttaa maailmaa toivomaamme suuntaan, olipa tuo suunta sitten mikä tahansa.