”Kärpäsenpaskalla” on väliä

Moni varhaislapsuudessa kummallinen asia selkenee jo ennen täysi-ikäisyyttä. Eräs 1980-luvun mäkihyppylähetysten yksityiskohta vaivasi minua kuitenkin vielä aikuisena: miksi tv-ruudussa luki Jiri Parma mutta suomalaiset tv-selostajat sanoivat Jirsi?

Internet auttoi lopulta – hän onkin Jiří. Lähetyksissä oli ollut epätarkkuutta paitsi kirjoituksessa myös ääntämyksessä, koska tšekin kielessä ř-kirjaimen ääntämys ei ole [rs] vaan eräänlainen yhden äänteen mittainen sekoitus r:ää ja s:ää.

Toimitustyön arjessa saatetaan välillä viitata vieraskielisten kirjainten tarkkeisiin sellaisilla vähemmän ylevillä sanoilla kuin vänkyrä ja kärpäsenpaska. Mitä eksoottisemmista nimistä on kyse, sitä enemmän googlailua ne teettävät. Eipä tuttujakaan aina osata: Lasse Virénin sukunimen aksentti jää pois hämmentävän usein.

Oma lukunsa ovat toimitusjärjestelmien tekniset puutteet. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa oli 2010-luvun alkupuolella turha haaveilla vaikkapa Erdoğanin tai Martinůn korrektista kirjoitusasusta. Varsinkin uutistoimistot taas käyttävät eri järjestelmien yhteensopimattomuuden pelossa edelleen sangen riisuttuja muotoja. Myös perinteet painavat: urheilutoimittajallekin voi tulla yllätyksenä, että Jan Zelezny on itse asiassa Železný.

Suomen kielenhuollon linja on selvä: latinalaisia aakkosia käyttävien kielten nimet kirjoitetaan kuten alkuperäisessä kielessä. Tämä pätee tarkkeiden lisäksi muun muassa islannin kirjaimiin ð ja þ sekä useiden pohjoismaisten kielten æ:hän ja ø:hön.

Miksi pilata päivänsä sotkeutumalla vieraan oloisiin vänkyröihin, voi joku pohtia. Eihän tarkkeiden unohtamisesta toki mitään kohtalokasta seuraa. Oikeaoppiset merkinnät osoittavat silti ainakin pari asiaa: toimitus on tehnyt huolellista jälkeä sekä ymmärtänyt ja kunnioittanut vieraiden kielten ominaispiirteitä.