Sattuu ja tapahtuu

Kun toimittaja kysyy, hänelle vastataan

”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa. Oli siis aika vaihtaa haastattelutaktiikkaa, Heikki Kuutti kirjoittaa.

”Kaupunginjohtaja Jaakko Loven on saanut lahjussyytteen”. Tuttu Jyväskylän luottamushenkilö vinkkasi skuupista joskus 1980-luvun loppupuolella.

Asiasta tiedettiin se, että Keski-Suomen keskussairaalan sädehoitoyksikköön tulevan lineaarikiihdyttimen hankinnasta oli käynnistetty rikostutkinta. Kaupunginjohtaja oli johtanut puhetta sairaanhoitopiirin liittohallituksessa.

Puheluuni vastannut syyttäjä oli vaitonainen. Kommenttia ei herunut syytteen nostamisesta tai edes siitä, ”mitä mieltä hän olisi jutusta, jossa kertoisin kaupunginjohtajan saamasta syytteestä”. Syyttäjä ei avautunut, vaikka pyysin vain hänen mielipidettään asiassa.

Päätin toimia kaupunginjohtajan kanssa vähemmän avoimesti. Aloitin keskustelun kysymällä ”mitä mieltä olet tästä sairaalatutkintaan liittyvästä syytteestäsi?” Hiljaisuus kesti kymmenen pitkää sekuntia. Sitten Loven myönsi olevansa asiasta järkyttynyt, kiisti kaikki syyttäjän ”ihmeväitteet” ja kertoi laativansa niihin selvitystä. ”Kaikki viranhoito halutaan näköjään estää, kohta kukaan ei voi tehdä yhtään mitään”, hän kuvaili tilannettaan.

Keskustelun lopulla kiitin Lovenia yhteistyöstä tilanteen selventämisessä ja jutun tiedoista. Hänenkin vaikeneminensa olisi estänyt tai ainakin myöhentänyt asian kertomisen. ”Kaupunginjohtajalle kenties syyte sairaalajupakassa. Kukaan ei halua kommentoida” -juttu tuskin olisi nähnyt päivänvaloa Keskisuomalaisessa, jos olisin hölmöyksissäni yrittänyt sitä sinne tarjota.

Kaupunginjohtajan roolista ei tapauksen myöhemmässä oikeuskäsittelyssä löytynyt raskauttavaa näyttöä.