Kieli

75 prosenttia

Mistä tietää, että vaalit ovat lähestymässä? Yksi varma merkki on numerohokemien vyöry journalistisiin teksteihin, kirjoittaa Vesa Heikkinen.

Mistä tietää, että vaalit ovat lähestymässä? Yksi varma merkki on numerohokemien vyöry journalistisiin teksteihin.

Viime eduskuntavaalien alla tikitti velkakello. Keskuskauppakamarin lanseeraama kello näytti Suomen valtionvelan määrää ja kiihdytti keskustelua puolueiden leikkauslistoista. Osa journalisteistakin seurasi silmä kovana, milloin pamahtaa rikki maaginen 100 miljardin euron raja.

Yhteen pisteeseen, vaikka sitten velkakelloon, tuijottaminen saattaa aiheuttaa näkemäpuutteita muualla. Kuinka monta analyysia jäikään kirjoittamatta siitä, mitä valtion velka ylipäätään tarkoittaa ja mitä velkarahoilla tehdään? Moni journalistinen tuotos oli poliitikkojen jankkaamisten toistamista.

”Pitäisikö parantaa köyhimpien asemaa?”

”Ei voi, koska sata miljardia.”

”Pitäisikö pienentää koulujen ryhmäkokoja ja lisätä vanhustenhoitopalveluja?”

”Ei voi, koska velkakello.”

Tuohon tapaan sanailtiin neljä vuotta sitten. Vaan kuinka on nyt?

Työllisyysaste on uusi velkakello, 75 prosenttia on uusi 100 miljardia. Ekonomistit linjaavat lukemattomissa haastatteluissa, millä kyljellä maa makaa ja mitä poliitikkojen pitää tehdä. ”Työllisyysaste pitää nostaa 75 prosenttiin, jos kasvun halutaan jatkuvan hyvänä”, uutisoi Kauppalehti Etlan sanoin. Talouselämässä haastatellaan työ- ja elinkeinoministeriön tutkimusjohtajaa, jonka mukaan toimivat keinot työllisyysasteen nostamiseksi ovat ”entistä epäsuositumpia”.

Taas meitä valmistetaan ottamaan iskuja vastaan. Koska 75 %. Koska pakko. Koska kasvu.

Mutta mitä on numeroiden alla ja takana? Mikä on rahan arvon suhde ihmisten arvoihin?

Politiikasta kirjoiteltaessa päägenre tuntuu olevan hokijoiden haastatteleminen. Voisiko kevään koittaessa päägenre vaihteeksi olla hokijoiden haastaminen?