Stalinin väikkyvät nimilistat

Eräs aikakauslehti julkaisi 1980-luvun lopulla jutun Stalinin vainoissa teloitetuista suomalaisista.

Nimilistalla oli mukana niitäkin, jotka olivat täpärästi selvinneet kuolemanleiriltä. Joukossa sattui olemaan myös lehtemme ilmestymispaikkakunnalla tunnettu henkilö.

Sain tehtäväkseni haastatella tämän urhon, ja päätin tehdä todella riipaisevan jutun.

Hermoilin vain hiukan, kun soitin sankarin ovikelloa. Ovessa luki Saaristo.

Haastateltavani oli hurmaava herrasmies. Olin täpinöissäni: tästä tulee fantastinen juttu!

Väritin tekstiä paatoksellisin ilmauksin ja värisin itsekin koskettaville sanoilleni: ”Saarniston nimi väikkyi Stalinin listalla tylyin, mustanpuhuvin kohokirjaimin.” En ollut ihan varma, olivatko kirjaimet kohokirjaimia, mutta se kuulosti hienolta.

Kun juttu julkaistiin, saapastelin töihin kuulemaan päätoimittajan ylistyslaulut.

Ehdin tuskin astua toimitukseen, kun ilmoituskonttorin pomo sähähti eteeni, heristi etusormeaan ja karjui:

”Jumalauta akka, ei se oo Saarnisto, se on Saaristo, saatana!”

Toimituspäällikkö soitti ääni jäätä täynnä. Juttu julkaistaisiin seuraavana päivänä oikealla nimellä. Sitä ennen pyytäisin kohteelta anteeksi.

”Voi tyttörukka, miten sinä noin erehdyit”, huokaisi haastateltava, kun puhelimessa sopersin hänelle jotain sekavaa.

Vollotin. En ikinä enää kehtaa näyttää nenääni missään. Vai että nimi väikkyi ”kohokirjaimin”, no olisikin, mutta kun oli väärä!

Kollega lohdutti:

”Olisit tyytyväinen. Olit sentään johdonmukaisesti koko ajan väärässä.”