Journalismi

Vain politiikassa

Poliitikoilta hyväksytään selityksiä, joita ei ikinä hyväksyttäisi oikeassa elämässä, kirjoittaa Janne Zareff.

Toisinaan toivoisi, että poliitikoilta edellytettäisiin parempia retoorikon taitoja, edes viihdemielessä. Liian usein tuntuu, että samat vanhat selitykset kiertävät poliittisesta hankkeesta toiseen. Eikä niitä selityksiä edes ikinä hyväksyttäisi politiikan ulkopuolella, oikeassa elämässä. Niitä pidetään järkevinä vain silloin, kun poliitikko selittää niillä sitä, miksi jokin poliittinen projekti pitää viedä loppuun.

On pakko tehdä jotain.

Saattaa olla, mutta se ei todista, että olisi järkevää tehdä juuri tämä. Se, että jotain tehdään, ei nimittäin välttämättä vaikuta toivotulla tavalla. Esimerkiksi rasvapalo on varmasti saatava sammumaan nopeasti, mutta veden kaataminen sen päälle on silti todella huono ajatus.

Tästä päätettiin jo aiemmin.

Tämän selityksen suosittu variaatio on ”se on kirjattu hallitusohjelmaan”. Jos ajatus kuitenkaan ei ole hyvä, se ei oikeastaan parane sillä, että se on kirjattu muistiin jo aikaa sitten. Talon kantavan seinän purkaminen aiheuttaa samat vahingot, vaikka päätös purkamisesta olisi tehty jo toissa vuonna.

Vastustajat eivät ole esittäneet parempaa suunnitelmaa.

Voi olla ihan järkevää pyytää, ettei takkaa sytytettäisi bensalla, vaikkei muita sytykkeitä juuri nyt olisikaan käden ulottuvilla. Varsinkin erittäin laajoissa ja monimutkaisissa kysymyksissä on jopa vähän kohtuutonta odottaa, että kritiikin esittäjällä on samaan hengenvetoon esittää toteutuskelpoinen vaihtoehto.

Tämä on vain osa suuremmasta kokonaisuudesta.

Vaikka vain yksi rengas olisi kulunut sileäksi, se kannattaa vaihtaa. Se, että autossa on kolme muutakin rengasta ja paljon muita osia, ei oikeastaan vaikuta tähän.

Tätä on yritetty tehdä jo hyvin kauan.

Itse olen yrittänyt jo hyvin kauan kirjoittaa käänteentekevän sukupolviromaanin. Se ei kuitenkaan tarkoita, että minulla olisi nyt käsissäni niin hyvä käsikirjoitus, että se pitää ehdottomasti julkaista. Lopputulos ratkaisee hankkeen mielekkyyden, eikä se, kuinka kauan sen parissa on vietetty aikaa.

On selvää, mikä oikeassa elämässä olisi jatkokysymys jokaiseen näistä selityksistä. Ehkä samaa olisi hyvä kysyä useammin myös poliitikoilta. Eli ”mitä sitten?”