Journalismi

Nuorille, ei nuorista

On hyvä, että nuoria koskevat asiat pääsevät esille. Vielä parempi olisi, jos juttuja suunnattaisiin enemmän heille itselleen, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen.

Päätoimittamaani Improbaturiin tulee silloin tällöin juttuideoita, joissa voi olla todella kiinnostava aihe, mutta joiden näkökulma ei sellaisenaan istu lukiolaisille suunnattuun lehteen. Näissä ideoissa kyllä käsitellään lukiolaisten tai yleisemmin nuorten elämää – mutta puhutellaan jotakuta ihan muuta.

Monissa muissa lehdissä näkee paljonkin tällaisia juttuja. Milloin käsitellään muutoksia lukioissa ja ammattikouluissa, milloin ihmetellään parikymppisten vähäistä äänestysaktiivisuutta. Puhutaan nuorista, mutta ei nuorille.

On hyvä, että nuoria koskevat asiat pääsevät esille. Vielä parempi olisi, jos juttuja suunnattaisiin enemmän heille itselleen.

Media-alalla pohditaan jatkuvasti, miten nuoria saataisiin tilaajiksi ja lukijoiksi. Minua ei oikeastaan kummastuta, jos nuori ei kiinnostu vaikkapa alueensa maakuntalehdestä. Jos tuntuu, että lehdessä puhutaan enimmäkseen vähän ohi itsestäni, miksi tilaisin lehden?

Toki esimerkiksi maakuntalehtien on tarkoitus puhutella koko alueensa väkeä eikä pelkästään tiettyä sukupolvea. Mutta kun iso osa jutuista on selkeästi suunnattu vaikkapa työssäkäyville tai perheenäideille, yhtä lailla juttuja voisi suunnata enemmän toisen asteen opiskelijoille tai parikymppisille.

En tarkoita, että pitäisi tubettaa ja snäpätä, vaan ihan vain kohdistaa juttuja nuorille.

Yksinkertaisimmillaan toimittaja voisi pysähtyä miettimään, mikä käsiteltävässä aiheessa on nuorelle oleellista. Entä kenen haastattelun nuori voisi haluta lukea aiheesta? Millaiset perustiedot nuorella todennäköisesti on aiheesta? Millainen näkökulma voisi herättää nuoren kiinnostuksen?

Eikä kaikkien nuorille suunnattujen juttujen tarvitse kertoa riparista, lukiosta, armeijasta tai muista perinteisistä nuorten aiheista. Ihan yhtä lailla on tärkeää kertoa vaaleista tai sote-uudistuksesta. Millaisia juttuja voisi kirjoittaa, jotta parikymppiset kiinnostuisivat vaaleista? Mitä nuorten kannattaisi tietää sote-uudistuksesta?

Uskon, että perinteiselle, nuorille suunnatulle journalismille on kysyntää. Viime Journalistissa kerrottiin juuri, että jopa Demin printti on nuorelle yleisölle hyvin tärkeä. Improbaturin lukijatutkimuksissa printti nousee kirkkaasti ykköseksi.