Sopimaton suomenkieli

Pauttiarallaa neljä vuotta sitten monen maailma rohmahti. Suomen kielen lautakunta päätti 31. tammikuuta 2014, että rakenne alkaa tekemään on hyväksyttävä muoto rakenteen alkaa tehdä rinnalla.

Sitä itkua ja hammasten kiristystä! Valittajia eivät lohduttaneet edes järkiperustelut: ”Kaik on mänt.”

Oikeasti norminnyylääjille jäi yleiskieleen vielä kosolti puolustettavaa. Yksi hyvin vartioiduista tonteista on kielten nimien oikeinkirjoitus. Tuolla alueella onkin viime aikoina ollut suorastaan unelias tunnelma.

Aprillipäivän aamuna päätin tökätä tutuvaa karhua kepillä persuuksiin. Lähetin maailmalle twiitin: ”Muistattehan, että tänään 1.4. alkaen saa kirjoittaa myös suomenkieli. Aiempi suositus salli vain muodon suomen kieli. Näin säästetään taas yksi merkki Twitterissä, päätöstä perustelee suomenkielen erityishuoltaja Turo Viila Kotimaisten kielten kielenhuoltoelimestä.”

Twiittini sai satoja tykkäyksiä ja silmäniskuja, muutama hyväuskoinen kävi vipuunkin. Twiitti viritti kysymyksiä siitä, miksi pitää olla suomen kieli. Miksei myös suomenkieli kelpaa? Molemmat ovat aivan ymmärrettävää kieltä.

Asiasta on jauhettu pitkään. Kielenhuollon juurilla -kirjan mukaan siitä keskusteltiin jo 1800-luvun lopussa. Kumpikin valinta oli hyvin perusteltavissa, kummallakin muodolla oli puolustajansa. Vielä joissakin 1930-luvun oppikirjoissa kielten nimet kirjoitettiin yhdyssanoiksi, mutta 1940-luvulla normiksi vakiintui erilleen kirjoittaminen.

Suomenkielen hylkiminen käy esimerkiksi perinteisestä normiriemusta: mitä vähemmän valinnanvaraa, sen parempi. Tiukkapipoja on toimittajissakin, ja tavallaan ymmärrän kirjoittavan ihmisen kurin kaipuun. Mutta menikö suomen kieli pilalle, kun sai alkaa tekemään?