Journalismi

Haastateltava, pidä minusta

Toimittajan pitäisi olla sellainen, jolle haastateltava haluaa kertoa asioita ja vastata ikäviinkin kysymyksiin, kirjoittaa Marja Honkonen.

Viime aikoina minulla on ollut ”onni” haastatella mukavia ihmisiä.

Se ei ole tavatonta. Haastattelen usein ihmisiä, joiden työ on haastatella ihmisiä, joten he yleensä osaavat käyttäytyä kuten toivoisivat haastateltavansa käyttäytyvän. Pääasiassa heillä on kiinnostavaa sanottavaakin.

”Onni” on kuitenkin lainausmerkeissä, koska juuri mukavien ihmisten haastatteleminen on kamalaa. Mitä enemmän heistä pidän, sitä varmemmin olo on epämukava viimeistään nauhaa purkaessa:

Haastoinko tarpeeksi? Jätinkö jotain kysymättä? Onko lopputulos kiusallista fanitusta?

Erityisen väärältä tuntuu toivoa, että haastateltavani pitäisi minusta. Silti teen niin, vähän salaa.

Kun haastateltava sanoo ”hyvä kysymys”, ilahdun, vaikka tiedän hänen tarkoittavan ”minulle hyvä kysymys”. Kun hän kiittelee valmista juttua, olen yhtä aikaa tyytyväinen ja ahdistunut: Olin hänestä mukava! Olinko liian mukava?

Journalistit muistuttavat mieluusti toisiaan siitä, ettei pidä yrittää miellyttää ketään, etenkään haastateltavaa. Haastattelussa tämä kuitenkin pitäisi saada rentoutumaan, eikä siihen auta, jos on inhottava.

Itse olen uskonut neuvoa, jonka mukaan toimittajan pitäisi olla sellainen, jolle haastateltava haluaa kertoa asioita ja vastata ikäviinkin kysymyksiin.

Toisen, nonfiktiolegenda Gay Talesen neuvon mukaan haastateltavaa on kunnioitettava, vaikka hän olisi kamala. Ikävät faktat on kerrottava, muttei julmalla tavalla.

Pisimpään kuitenkin jäin miettimään erään mukavan haastateltavani linjausta.

Hän kertoi välttävänsä omista asioistaan puhumista, koska ei halua luoda haastateltavalle väärää tunnetta siitä, että kyse olisi kavereiden jutustelusta. Se ei ole reilua. Vain toisen sanomiset päätyvät julki.

Nolostuin, koska olin juuri aikeissa houkutella jutusteluun – myös itseni. Suoristin ryhtini, ja palasin rooliini.

On tietysti heitäkin, joiden mielestä kysymykseni, juttuni tai minä ovat olleet ikäviä. Heidän kohdallaan omantuntoni puhdistaa se, että olen yrittänyt olla mukava. Jos olen loukannut, en ilkeyttäni, vaan siksi, että teen työtäni.

On sekopäistä olla yhtä aikaa ikävä ja mukava. Uskon silti, että kurjankin kysymyksen voi esittää olematta häijy.

Silloin on reilu itselleen, jutun kohteelle, ja tärkeimmin, yleisölle.