Pääkirjoitus

Ristivetoa

Pääkirjoitus.

Ennen etelän media, nyt media – ilman rajauksia – on tehnyt johtavien poliitikkojen elämän sietämättömäksi. Varsinkin pääministeri on pitkään ollut toimittajille vapaata riistaa.

Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaina 26. marraskuuta jutun, jossa pääministerit 1990-luvun lama-ajasta tähän päivään tilittävät muun muassa mediatuntojaan. Marko Junkkarin tekemän jutun otsikko kertoo paljon: Paskaduuni.

Kaksi vaalikautta pääministerinä toiminut Paavo Lipponen (sd.) ei antanut lehdelle haastattelua. Muut kertovat enemmän tai vähemmän kiemurrellen, että julkisuus on kohdellut heitä kaltoin. Lipposella tuskin olisi ollut paljon lisättävää kollegoidensa sanomaan.

”Minusta on luotu kuva itsekkäänä ja ahneena oman edun tavoittelijana”, Juha Sipilä (kesk.) toteaa haastattelussa. ”En halua syyttää mediaa, mutta…”, sanoo puolestaan Anneli Jäätteenmäki (kesk.).

Journalismin ja politiikan välillä on kitkaa, ja pitääkin olla: Mitä suurempaa valtaa poliitikko käyttää, sitä tiukempaan syyniin hänen pitää varautua. Kansalaisilla on oikeus saada oikeaa ja olennaista tietoa. Viritykseltään ikävätkin kysymykset on käsiteltävä.

Nykyaikaa on se, että tiedotusvälineiden välittämää viestiä vahvistaa sosiaalinen media, jossa kohut syntyvät ja elävät oman logiikkansa mukaisesti. Tympeän lisänsä julkisuusmyllyyn tuovat valemediat ynnä muu faktoista ja vastuusta piittaamaton puskista huutelu.

Eri toimijoiden roolit on hyvä oivaltaa, kun politiikan ja julkisuuden suhteita arvioidaan. Mitä kovempaa on kritiikki, sitä selkeämmin se pitää perustella ja kohdentaa puolin ja toisin.

Hyvä on pitää mielessä myös se, että toimittaja ja poliitikko eivät ole kilpailijoita keskenään. Molemmat ovat kansanvallan palvelijoita, tehtävien ja näkökulmien erot ovat merkitseviä.

Tätä voisi teroittaa myös keskustan veteraanipoliitikolle Mauri Pekkariselle, joka on eduskunnan varapuhemiehen arvovallalla lähtenyt ristiretkelle mediaa, nyt eritoten Yleä vastaan.

Pekkarinen on suivaantunut siitä, että media ”mätkii ja lätkii” pääministeriä, siitä on hänestä tullut suoranainen ”kansanhuvi”. Ylen A-studio 14. marraskuuta oli hänelle käänteentekevä: ”Miten selitän kohtuullisen kokeneena poliitikkona, että Yleä pitää tukea.”

Kun ohjelman aihe ja aiheenkäsittely eivät miellyttäneet, vanhempi valtiomies iski haukankatseensa Ylen rahoitukseen.