Sukset ristissä

Poliitikot suhtautuvat tiedotusvälineisiin aiempaa kielteisemmin, todetaan Suomen Lehdistön (2/2017) tekemässä selvityksessä. Kielenkäyttö on koventunut, monet poliitikot välttelevät haastatteluja ja esittävät journalismin sisältöä koskevia vaatimuksia.

Selvitys perustuu helmikuussa sanoma- ja kaupunkilehtien päätoimittajille tehtyyn kyselyyn. Vastaajista vain kaksi viidestä katsoo, ettei suhteissa ole tapahtunut muutosta. Kun tarkastelee pelkästään sanomalehtien päätoimittajien vastauksia, muutos on suuri: heistä kaksi kolmannesta toteaa välien kiristyneen.

Päätoimittajien havainnoista nousee esille teemoja, jotka leimaavat yleistä yhteiskunnallista keskustelua ja liittyvät populistisiin ilmiöihin. Perinteisen median toimintaa vähätellään, siinä nähdään salaliittolaisuutta ja faktoja kielletään.

Juttujen julkaisemisen estämiseen liittyvä painostus on yleistynyt. Lehtiä ja yksittäisiä toimittajia boikotoidaan. On kampanjoitu tilauksien perumiseksi. Verkon eri foorumeilla tämän kaiken voi tehdä toimittajaa kohtaamatta. Samalla karsaasti katsottu media leimataan poliittisen toiminnan osapuoleksi, ja sitä myös lyödään samalla halolla kuin poliittista vastustajaa.

Merkille pantavaa on myös kielenkäytön koveneminen. Tässä puolueensa puheenjohtajaksi pyrkivä europarlamentaarikko Jussi Halla-aho teki kyseenalaisen ennätyksen. Hän totesi Helsingin Sanomien haastattelussa 12. maaliskuuta, että perussuomalaiset jakavat toimittajat ”tyhmiin ja mulkkuihin”.

Tällaiset karkeudet ja muut sosiaalisen median kaiuttamat, perustaltaan ontot lohkaisut peittävät alleen sellaisetkin tiedostusvälineitä arvostelevat puheenvuorot, jotka ovat tutkiskelun arvoisia. Ne myös voivat vahvistaa mielikuvaa siitä, että asiat olisivat huonommin kuin oikeastaan ovatkaan.

Poliitikkojen ja muiden vallanpitäjien suhde journalisteihin on luontojaan kitkainen. Niin on ollut ja on varmasti jatkossakin. Ennen meitä paimennettiin myllykirjeillä, kutsuttiin infokraateiksi ja sopuleiksi. Vanhoja käsitteitä ovat myös mediapeli ja etelän media. Samaa jatkumoa on myös uusin leima, viritykseltään kielteinen ”valtamedia”.

Journalisti on työssään vastuussa ensisijaisesti yleisölleen, jolla on oikeus tietää, mitä maassa tapahtuu ja kuinka yhteisiä asioita hoidetaan. On kysyttävä ja hankittava vastauksia silläkin uhalla, että se ei aina ole kivaa.