Pakolaisista pontevasti

Pakolaisuus puhuttaa, myös kirjoissa. Hyväntekeväisyytenä syntynyt Ennen olin pakolainen (S&S, 2016) avaa ilmiötä humaanilla otteella. Maahanmuuttajat somaleista karjalaismummoon kertovat teoksessa omin sanoin tarinansa suomalaistumisesta.

Inhimillisyys ja positiivisuus ovat arvokkaita näkökulmia. Silti välillä tuntuu, että pakolaisuutta ilmiönä lähestytään viestimissä varoen.

Osana tulevaa opettajanammattiani päädyin kesäksi seuraamaan maahanmuuttajien S2-koulutusta. Valtaosa ryhmistä keskittyi kielen alkeisiin. Opiskelijaskaala ulottui luku- ja kirjoitustaidottomista maistereihin.

Vaikka liikun maailmalla tiuhaan ja määritän itseni jonkinlaiseksi kulttuurivälittäjäksi, silmäni avautuivat. Pakolaisarjen kokeminen läheltä oli ravistelevaa.

Luku- ja kirjoitustaidottomuutta on vaikea hahmottaa, ennen kuin sen näkee itse. Kun kynä ja sakset ovat liki vieraita esineitä, kellon idea tuntematon ja tietokoneelle kirjautuminen hepreaa kymmenennelläkin kerralla, moni tulija putoaa tahdista. Tarvittaisiin valtavasti aikaa, rahaa ja ammattitaitoa saada nämä ihmiset oppimaan.

Todistuksissa moni näyttää huomattavasti pätevämmältä. Tulijat ikään kuin sullotaan osaksi koneistoa nimeltä Suomi, tehdään heistä paperilla opiskelu- tai työmarkkinakelpoisia.

Traumaterapiakeskus ry:n mukaan jopa 86 prosenttia pakolaisista kärsii traumaoireista. Ahdistus, kulttuurikiistat ja sukupuolijännitteet kuplivat koulussakin pinnan alla.

Vaikka ne äityisivät harvoin konflikteiksi, oppiminen kärsii. Opettajat ovat vaarassa väsyä joutuessaan tauoillakin setvimään pulmia ja auttamaan hammaslääkäriasioista Kela-korvauksiin, ilman yhteistä kieltä.

Kuka raportoisi tutkivasti kotouttamisen haasteista, epäonnistumisista, kuilusta todellisuuden ja odotusten välissä? Tekisi repparin opettajien arjesta? Selvittäisi, miten pakolaiset jaksavat henkisesti tai selviävät byrokratiasta, johon suomalainenkin helposti hukkuu? Avaisi silmänsä myös uhille?

Tällaisia kulmia toivoisi mediaan lisää. Ilmiöillä on aina monta puolta, ja journalistien rooli on kertoa niistä kaikista – vaikeistakin.