Kieli

Henkilön puolesta

Virastoissa työskentelee miesten lisäksi ainakin naisia. Miksi siis kutsua jok’ikistä virastomyyrää mieheksi, kysyy Vesa Heikkinen.

Johdin viime vuosituhannen lopussa hanketta, jossa tutkittiin virkakieltä. Pyrin silloin käyttämään teksteissäni systemaattisesti sanaa virkahenkilö – virkamiehen asemesta.

Ajatuksena oli ujuttaa yleiseen kielenkäyttöön sana, joka olisi sukupuolineutraali. Virastoissa työskentelee miesten lisäksi ainakin naisia. Miksi siis kutsua jok’ikistä virastomyyrää mieheksi? Onhan meillä luottamushenkilökin!

Köpelösti siinä aivopesussa kävi. Virkamies on virkamies, vaikka olisi nainen, tuntui niin sanottu kansa tuumailevan.

Takavuosien tapahtumat palasivat mieleeni, kun kuuntelin kansanedustaja Simon Elon puhetta Pressiklubissa. Elon mukaan ei ole mitään tarvetta kyseenalaistaa sellaisia sanoja kuin virkamies ja lakimies: ”vakiintuneita termejä, jotka mun ymmärtääkseni on jo sukupuolineutraaleja siinä mielessä, että ei siinä ajatella, että tässä on varsinaisesti mies kyseessä, vaan henkilö, joka hoitaa sitä tehtävää”.

Elon kommentti kuvastanee hyvin yleisempääkin suhtautumista kieleen ja kielen asiantuntijoiden lausuntoihin. Hällä väliä!

Suomen kielen lautakunta otti jo 2007 kantaa sukupuolineutraalin kielenkäytön puolesta. Lautakunta totesi Euroopan neuvoston suositukseen viitaten, että yksi tasa-arvon toteutumisen este on ”seksistinen kieli, jossa maskuliinisuus asettuu feminiinisyyden edelle”.

Osoituksena kielellisestä epätasa-arvosta lautakunta mainitsi muun muassa juuri työntekijän sukupuoleen viittaavat ammattinimikkeet. Sellainen virkamieskin eittämättä on.

Kuinkahan moni journalisti on tähän kannanottoon tutustunut? Suomen Media-arkistossa tekemäni haku vuosilta 2012–2016 kertoo korutonta tarinaa: ”virkamies” 14  000, ”virkailija” 3 000, ”virkahenkilö” 75 osumaa.