Jää suli alta

Kuski kulki edellä ja koputteli kepillä heikkenevää jäätä. Jäälle parkkeeratulle veneelle oli päästävä.

Grönlantiin oli tullut kevät. Kuvaaja Liisa Takalan ja minun piti piti lähteä jo neljä päivää aiemmin Kulusukin kylästä retkille, mutta jäät sulivat koiravaljakon alta. Sitten tuuli piti veneet rannassa. Juhlapyhänä kyläläiset juopuivat ajokunnottomiksi.

Mannerjään toisella puolella Nuukissa saaren johtajat jo odottivat haastattelujaan, mutta lennot oli peruttu, sillä kylän kenttä oli pehmennyt. Teitä ei kylien välillä ollut. Jotenkin piti päästä toisen kylän kentälle.

Helsingin Sanomien toimituksella riitti ymmärrystä, mutta kuvaaja ja minä huokailimme. Kulusuk oli jo huolella kierretty ja asukkaat jututettu. Retkeilymajassamme lämmitimme purkkikalapullia. Lentokentällä pitkän polun päässä olisi ollut ravintola, mutta oli vaikea löytää pyssymiestä mukaan. Jääkarhu saattoi tulla milloin vain vastaan.

Nyt venekyyti oli vihdoin järjestynyt.

Moottoriveneen pohja oli vahvistettu, ja se nousi jäälle puolipystyyn ja rusautteli siihen väylää. Kohta puikkelehdittiin jäävuorten välissä.

Valitamme, sanoivat naapurikyläläiset. Enää eivät meidänkään koiravaljakot pysty menemään lentokenttäkylään asti.

Paluumatkalla Kulusukiin venekuski pysäytti jäälautalle. Siellä keittelimme trangialla kalasoppaa. Yhtäkkä kuski tempaisi pitkäpiippuisensa ja ampui. Hän haki veneellä kuolleen hylkeen jäälautalle.

Kahden päivän kuluttua Kulusukiin tuli jälleen lentoja ja jatkoimme matkaa. Jumituksesta syntyi hilpeä matkajuttu. Liisa Takala voitti reissun kuvilla Lehtikuvaajien vuoden 2001 reportaasipalkinnon. Hienoimpia kuvia oli veristä hyljettä roikottava venekuski.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja Pekingissä.