Lukijoilta: Ylen ylin ystävä

Noin 34 vuotta kestäneen toimittajan työni tulokset painettiin sanomalehtipaperille. Olin henkeen ja vereen printtimedian miehiä. Olen edelleen.

Olen myös Ylen ylin ystävä. Siksi hävettää havaita, miten taitaviksi ja vastuullisiksi luulemani mediahenkilöt käyttävät ison osan rajallisista kyvyistään Yleisradion kuihduttamiseen sen sijaan, että kehittäisivät kaikin voimin omia välineitään. Odottaisin toisenlaista itseluottamusta ja omanarvontuntoa kuin nyt saa nähdä ja kuulla.

Erityisen järkyttävää on, että Yle-vihaa lietsovat paitsi mediayhtiön ääntä käyttävät terävimmän pään edustajat, myös toimitusten tavallinen tykinruoka. Reilun osansa ilkeilystä saavat myös Ylen toimittajat, kollegat. Ehkä tällä halutaan mielistellä omaa esivaltaa.

Ymmärrän kyllä, joskaan en hyväksy, että Yle-vero kyrsii useita kansalaisia. Nimittäin heitä, jotka tapasivat jopa kehuskella sillä, etteivät milloinkaan maksa tv-lupaa, sittemmin televisiomaksuksi ristittyä vastaanotinlaitteeseen sidottua maksua.

Yle-veroa kannetaan, jotta yhtiö kykenee hoitamaan julkisen palvelun tehtävänsä. Mielestäni Yle hoitaa tonttinsa monipuolisesti ja laadukkaasti, ja niin kauan kuin se näin tekee, vero on perusteltu.

Pienituloisimmat vapautetaan Yle-verosta, mikä on oikein.

Myös maan hallituksen kynnet näyttävät syyhyävän kohti Ylen kurkkua.

Osoite ja aie on huonosti harkittu. Hallituksen tulisi pikimmiten keskittää mediatoimeliaisuutensa lehtien arvonlisäveron poistoon. Sillä olisi mahdollista parantaa tiedotusvälineiden moniarvoisuutta, ei ottamalla Yleisradiolta jotain pois.

Tässä olkoon loivaliikkeisesti luikertelevan mediamaanmatosen (eläk.) näkemys.

Jorma Pihlava