Kieli

Turhat haasteet

Haasteen käyttö on vähentynyt lehtiteksteissä rajusti 2000-luvulla. Köpösti näyttää käyneen myös haastavalle ja haasteelliselle.

Professori Paavo Pulkkinen kiinnitti haasteisiin jyrkkää huomiota jo 1984. Hän arvioi Kielikellossa, että sanaa on ruvettu ”ehtimiseen käyttelemään” kaikenlaisista vaateliaista tehtävistä puhuttaessa.

Tuon jälkeen haaste on usein löytänyt paikkansa kartettavien muotisanojen listoilta. Sanaa on lyöty kuin vierasta sikaa. Ja vihdoin on koittanut saattohoidon aika.

Onko sittenkään? Ei sentään, ja hyvä niin. Haastehan on oiva vanha sana.

Vaikka haaste-perhettä ehkä tapaakin entistä harvemmissa journalistisissa teksteissä, sen reviiri on laaja. Haasteita kohtaa paitsi rikosreportaaseissa myös kulttuuri-, urheilu- ja talousteksteissä. Haastavaa voi olla niin vaalityö kuin nukkuminenkin.

Ehkä onkin niin, että haaste-sanoja käytetään nyt entistä harvemmin kierto- ja kaartoilmauksina. Esimerkiksi poliitikot ovat jo pitkään puhuneet haasteista erityisesti silloin, kun kyse on ollut ongelmista ja vaikeuksista. Haastavat ja haasteelliset asiat on oikeasti ollut mahdoton toteuttaa.

Haasteista haastelu on ollut kaunistelua. Suorastaan saippuointia.

Aluksi haasteelle kävi, kuten sanoille usein käy. Merkitys laventui. Mutta onko nyt käymässä niin, että merkitys supistuu?

Viime vuosisadan alkupuolen kieltä kuvaava Nykysuomen sanakirja tuntee merkityksen ’velvoittava tai vaativa kutsu kilpailemaan’. Vuosisadan loppupuolen kieltä kuvaava Perussuomen sanakirja tuntee jo laajan merkityksen ’vaikea ja kiehtova tehtävä; tarve, vaatimus’.

Merkitys ’ongelma, vaikeus’ ei ehtinyt nykykieltä kuvaavaan Kielitoimiston sanakirjaan. Te journalistit varmaankin pidätte huolen siitä, ettei ehdikään.