Journalistit muistelevat ikimuistoisia tapauksia.
Työskentelin vuonna 2010 nuorille tytöille suunnatun lehden toimitussihteerinä. Alkuvuodesta sain mukavan keikan: haastattelumatka Pariisiin. Soitin innoissani veljelleni ja mainitsin, ketä minun oli tarkoitus haastatella. ”Kuka v*** se on”, hän kysyi. Saman kysymyksen olisivat siihen aikaan esittäneet kaikki muutkin, paitsi alle 16-vuotiaat tytöt. Nimi Justin Bieber ei sanonut silloin kenellekään mitään.
Haastattelupäivänä toimittajia oli koossa kourallinen. Jokaisella oli siis hyvin aikaa esittää kysymyksensä. Lehtemme lukijoita kiinnosti tietysti vain yksi asia: millainen tyttö veisi Justinilta jalat alta. Vastaus löytyy vieläkin eräältä kotimaiselta fanisivulta, jonne joku tähden ihailija on kopioinut koko juttuni – nimeäni mainitsematta. Taikasanoja ovat ihana hymy ja kauniit silmät. Vastatessaan kysymykseeni Justin katsoi minua kiinteästi silmiin ja huiskautti tukkaansa taaksepäin. Ajattelin, että hän kärsii jonkinlaisesta pakkoliikkeestä ja yritin olla kuin en olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota.
Illalla oli vuorossa Bieberin konsertti Eiffel-tornissa. Eräs radioasema oli järjestänyt kilpailun, jossa oli palkintoina lippuja keikalle. Pienehkö sali toi ankeudessaan mieleen ruotsinlaivan. Minulla ei ollut kovinkaan korkeita odotuksia musiikin suhteen, mutta halusin tietää, kuinka viisivuotiaalta näyttävä poika oikein hurmasi teinitytöt. Keinoja oli toki monia, mutta yksi ele oli ylitse muiden. Kun Justin heilautti hiuksiaan, tytöt alkoivat kirkua. Se ei ollutkaan pakkoliike. 16-vuotias hurmuri oli yrittänyt flirttailla minulle, kolmekymppiselle tädille.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.