Sananvapaus

Toimittaja, vaarallinen kaveri

Kollega voi joutua vuokseni vankilaan. Kaveria saattaa uhata poliisikuulustelu. Ulkomaisena toimittajana Kiinassa olen kiinalaiselle ongelmallinen ystävä.

Ikävimmässä välikädessä ovat kirjeenvaihtajien kiinalaiset avustajat, jotka tulkkaavat ja hankkivat tietoa. Viranomaiset kutsuvat avustajia ”teelle” eli kertomaan, mitä pomo puuhaa. Avustajia painostetaan vakoilemaan työpaikallaan. Perheet saavat uhkaavia puheluita.

Pekingin kirjeenvaihtajayhdistyksen kysely paljasti, että viime vuonna häirittiin joka toista avustajaa. Edellisvuonna häirintää koki ”vain” joka kolmas.

Die Zeitin avustaja Zhang Miao on ollut pidätettynä neljä kuukautta. Ei tiedetä tarkalleen, mistä häntä epäillään, mutta ennen pidätystä Zhang oli työmatkalla Hongkongissa, josta hän jakoi somessa mielenosoituksia myötäileviä kuvia.

Viime vuonna Kiina käytännössä kielsi toimittajiaan auttamasta ulkomaisia kollegoita. Aiemminkin ”salaisuuksia” vuotaneita kiinalaisjournalisteja on pantu vankilaan. Eipä ihme, että parista tutusta kiinalaistoimittajasta ei ole viime aikoina paljon kuulunut.

 

Arkisissa kohtaamisissanikin joudun joskus miettimään rajoja. Kaverin kaverin tuppisuuna istunut mies paljastui poliisiksi, joka pelkäsi rikkovansa sääntöjä rupattelemalla kanssani.

Moni kiinalainen ei täysin tajua, millaista mielivaltaa viranomaiset käyttävät. Tuttava ehdotti, että kävisin illallisella hänen kaverinsa luona Xinjiangissa. Pohdin yhä, joutuuko kaveri vaaraan. Levottomassa maakunnassa poliisi vahtii hysteerisesti jopa lomailevia länsitoimittajia.

Toki kirjeenvaihtajillekin voi tapahtua. Heitä on pidätetty, kahlittu käsiraudoilla tuoliin ja jahdattu pesäpallomailoilla. Heidän kotejaan on pengottu, ja heitä on häädetty maasta. (Minulle ei ole tapahtunut mitään näin järisyttävää.)

Viranomaiset eivät ole onnistuneet hiljentämään niitäkään viestimiä, joiden toimittajia he ovat pelotelleet. Ulkomainen media paljastaa edelleen Kiinan salaisuuksia. Niinpä Kiina käyttää ikiaikaista tapaansa kostaa niskoittelijan lähipiirille. Se sattuu taatusti.

Veikkaan, että vastaiskuksi kirjeenvaihtajat vaihtuvat kiinantaitoisempiin, jotka pystyvät tekemään herkimmät haastattelut ilman avustajaa. Valtiolle ei jää ketään rangaistavaksi.