Kieli

Kumma mysteerinen

Tuli mieleen tarina kodinkonekauppiaasta, joka möi asiakkaalleen markkinoitten ”sutenööristi parasta” hilavitkutinta. Miksikö näitä mietin?

No siksi. Välillä olen varma siitä, että härpäkehelppoheikki on vaihtanut alaa ja ryhtynyt toimittajaksi.

Otetaanpa vaikka tämä mysteerinen. Mikä sana se oikein on? Varmasti sana, eihän sitä muuten kukaan tekstiinsä tökkäisi.

Tökätty on: Mysteerinen löytölompakko riivasi Tampereen poliisia (Helsingin Sanomat), Mysteerinen naiskato (Satakunnan Kansa), Mysteerinen raitiovaunumies on vangittu (Ilta-Sanomat).

Sanakirjat eivät mysteeristä tunne. Kielitoimiston sanakirja tietää toki adjektiivit mystinen ja myyttinen sekä substantiivin mysteeri(o).

Mystisen sanakirja sanoo tarkoittavan esimerkiksi salaperäistä, arvoituksellista, selittämätöntä ja mystiikalle ominaista. Mysteeri(o) on arvoitus, salaisuus: salaperäinen, arvoituksellinen tai selittämätön asia. Myyttinen puolestaan on muun muassa tarunomainen, uskomuksellinen ja myytteihin kuuluva.

Mihin me siis tarvitsemme mysteeristä? Useimmissa esimerkkitapauksissa mysteerisellä tarkoitetaan jollakin tavalla arvoituksellista tai salaperäistä. Mystinen varmaankin ajaisi saman asian.

Onkohan tässäkin kyse englannin hienovaraisesta vaikutuksesta kieleemme ja varsinkin sen käyttäjiin? Mysterious on englannissa aivan tavallinen ja yleinen sana. Ihmekös tuo, jos englanninkielisille teksteille alati altistuva suomenkielinen toimittaja vääntää sen mielessään mysteeriseksi.

Harva meistä hallitsee nämä niin sanotut sivistyssanat suvereenisti. Myytit ja mysteeritkin ovat välillä kuin puurot ja vellit.

Joskus sitä huomaa kummastelevansa, miksi meidän pitää puhua edes mystisestä. Onhan meillä jemmassa sellainenkin sivistynyt suomen sana kuin outo.