Hei, taas me kielikelloillaan!

Jos sanat eivät riitä kertomaan, hatustavedetään uusia sanoja. Kyllä, sanoja maailmaansaatetaan näinkin. Mutta saako näin tehdä?

Suomi on yhdyssanakieli. Mutta siinä missä yhdyssubstantiiveja on pidetty luonnollisena sananmuodostuskeinona, yhdysverbejä kielen ankarat vaalijat ovat aliarvostaneet ja kaltoinkohdelleet. Nykysuomen sanakirjasta yhdysverbejä ei liiemmälti löydykään.

Ammuvainaata varhaisemmassa suomessa niitä kyllä ulosannettiin lähinnä ruotsin ja saksan malliin. Sellaisia kuin poiskieltää ja kokoonvetää tai pirultariivata. Tästä syystä onkin esiintynyt mielensäpahoittamista: yhdysverbien on ajateltu olevan ei-suomalaisia.

Vaan toisin on nyt. Kielikellossa kirjoitettiin jo 1994, että yhdysverbien käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä.

Havahduin tähän vastikään, kun Lapin Kansa kyseli, ylihakkaako Metsähallitus Lapin metsiä. Vastaan tuli liuta muitakin uudehkoja yhdysverbejä: biohajota, geokätkeä, videoblogata, nettishoppailla, kantoliinailla, taaperoimettää, monikanavaistua, uudelleentwiitata, ennakkoäänestää, rauhanturvata ja niin edelleen.

Mutta: voiko niitä käyttää? Kyllä, jos osaa.

Kyse on paitsi yhteisen yleiskielemme normien hallitsemisesta ja noudattamisesta myös tyyli-, tilanne- ja tekstilajitajusta. Mikä valinta sopii mihinkin tekstiin? Ketjukolaroida ja savusaunoa saattavat istua humoristiseen pakinaan hyvin, mutta uutisessa ne ehkä pistävät silmään.

Asia on yleiskielen kannalta niin merkittävä, että suomen kielen lautakuntakin on sitä käsitellyt, jo 1988. Se linjasi tuolloin, että yhdysverbit voidaan jakaa hyväksyttäviin, osittain hyväksyttäviin ja ei-hyväksyttäviin.

Tässä jutussa olen ylenkatsonut yhdysverbinormeja. Ei hotsittanut kielenhuoltaa. Teki niin kovasti mieli huolenkieltää.