Kieli muuttuu, koska ihminen

Näin joulun aikaan on ehkä paikallaan pieni saarna. Hiljentykäämme hetkeksi miettimään muutosta, tuota luonnonvoimaa, jota vastaan on turha simpuroida.

Journalistisissa teksteissä on tapana todeta, että kieli muuttuu. Niissä ei sen sijaan ole tapana todeta, että me kielenkäyttäjät muutamme kieltä.

Niin asia kuitenkin jämptisti ilmaisten on. Kieli ei muutu pätkääkään ilman ihmisten tekemiä valintoja. Valinnat eivät tosin ole aina kovinkaan tietoisia.

Kaikki ihmiset eivät ole yhtä merkittäviä kielen muuttajia kuin te journalistit. Teidän tekemänne kielelliset valinnat vaikuttavat joukkoihin.

On sanottu, että romaani on sika, joka syö kaiken. Samaa voi tätä nykyä sanoa journalismista. Monella journalistilla tuntuu olevan aina nälkä ja koko ajan jano.

Siinä missä Virallinen Kielenhuoltaja vielä viisaan varovaisesti nuuhkii esimerkiksi sellaisia sanoja kuin selfie, start up ja appsi tai vaikkapa pöhinä ja jaksuhali, journalisti on saanut niistä jo kystä kyllä. Hän hamuaa uutta ahmaistavaa: diippi, fruittari, twerkata…

Ensin uusia sanoja alkaa näkyä erinäisissä verkkokeskusteluissa ja journalistinkin someteksteissä, seuraavaksi kolumneissa ja kommenteissa sekä muissa mielipidekirjoituksissa. Lopulta niihin törmää uutisissa ja kaikkialla.

Journalisti omii uudet sanat teksteihinsä ketterästi. Hitaammin journalisti muuttaa käsitystään siitä, miten kielioppi toimii.

Paineet lauserakenteidenkin muuttamiseen ovat toki kovat. Kansa kilvoittelee rakenneuudistuksissa. Kielitietoinen journalisti joutuu alituiseen miettimään, milloin hypätä kielen perusoppia tuunaavan porukan pulkkaan. Vai pitäisikö sittenkin kiltisti noudattaa kielenhuollon ohjeistusta?

Kuuminta hottia on nyt tämäntyyppinen mitä ilmeisimmin englannista omittu rakenne: ”Ratkaisuilla on nyt kova kiire, koska joulu.” Koska-sanaa ei siis enää välttämättä seuraa kokonainen sivulause. Pelkkä substantiivi riittää, koska tehokkuus.

vesa.pekka.heikkinen@luukku.com

Kirjoittaja on suomen kielen dosentti ja tietokirjailija.