Journalismi

Toimittaja, liity heihin

Suoraan asiaan. Kirjoittaja ottaa kantaa.

”Kaikella kunnioituksella: Teet juttuja politiikasta ja olet Vasemmistoliiton aktiivi. Eikö tästä tule jääviysongelma?”

Arvostamani kollegan viesti toi alkusyksyn työpäivään uutta pohdittavaa. Kollega oli toki oikeassa siinä, että puoluetoiminta oli pitkään osa arkeani. Hän ei kuitenkaan ollut huomannut varmistaa, että se hävisi arjestani jo vuosia sitten.

Kaksi kuntavaaliehdokkuutta ja sekalaista, joskus näkyvääkin järjestötoimintaa Porissa 2000-luvun alkuvuosina riitti siihen, että taustastani on sittemmin huomautettu jokaisessa viestintäalan työpaikassa. Motiivit ovat helposti ymmärrettävissä. Agitaatioon ja omaan pussiin pelaamiseen ei ole varaa. Puolueiden viestimet hoitakoot sen.

Niinpä. Tuskin kukaan on niin typerä, että lähtee omatoimisesti kaivamaan kuoppaansa yhä syvemmäksi ja lyömään itseään vielä lapiolla päähänkin. Ainoan kerran urallani, kun uutinen on pakotettu sivuun poliittisista syistä, mediana oli liiton ulko-puolinen, tulorakenteeltaan mainosrahoittenen lehti.

Toimittajien yleissivistyksestä keskustellaan paljon. Tulee mieleen kollega, joka säntäsi juttukeikalta naureskellen, kuinka mielenosoittajien lipussa oli ollut kirjoitusvirhe. Naurun aiheutti lipussa lukenut, Rauhanpuolustajien italiankielinen käännös sanasta rauha. Pikakertaus järjestömaailmaan olisi ehkä auttanut kollegaa. Se on sivistystä muun sivistyksen rinnalla.

Itse opin järjestötoiminnassa päätöksenteosta, politiikan peleistä ja syy-seuraus-suhteista, paljon enemmän kuin valtio-opin tenttikirjasta. Etenkin nuorille toimittajille suosittelen hyppyä järjestömaailmaan. Järjestökentän tuntemuksen tulisi sisältyä viestinnän koulutukseen. Tutustumisjakso johonkin poliittiseen puolueeseen tai neutraalimpaan yhdistykseen tekisi osaamiselle ihmeitä.

Tavoitteessa on työsarkaa vuosikymmeneksi. Nyt nuoret toimittajat pysyttelevät kaukana yhteiskunnallisista aiheista, sillä pelkäävät leimautumista ja jutuista seuraavaa sähköposti- ja puhelinrummutusta.

Ottakaa asioista selvää, olkaa rohkeita. Sitä arvostetaan lopulta lehden ja ruudun toisella puolella kaikkein eniten.

Kirjoittaja on YTM ja viestinnän ja musiikin sekatyöläinen Tampereelta.