Pilapiirtäjä Kalevi Laalo 19. 3. 1943 Kirvu – 4. 8. 2024 Nastola
Pilapiirtäjä Kalevi Laalo kuoli 81-vuotiaana. Kerberos-nimimerkillä toiminut Laalo syntyi Karjalan Kirvussa vuonna 1943 ja kasvoi evakossa Lavialla Satakunnassa. Hän opiskeli tiedotusoppia Tampereen yliopistossa ja toimi urallaan tiedotuspäällikkönä Asko-Upolla ja Suomen Kuorma-autoliitossa sekä LVI-mies-lehden päätoimittajana.
Ensimmäiset piirroksensa Laalo sai julki työskennellessään Kansan Lehdessä vuonna 1963. Nimimerkin Kerberos hän otti käyttöönsä 1970-luvulla.
Päätoimiseksi pilapiirtäjäksi Laalo päätyi 1993, kun hän ryhtyi tekemään kolme piirrosta viikossa Etelä-Suomen Sanomiin. 2000-luvulla samoja piirroksia alkoi julkaista myös Satakunnan Kansa, jonne Laalo teki lisäksi yhden piirroksen viikossa paikallisista aiheista. Hän piirsi myös 1997 alkaen viiden vuoden ajan Nykypäivään. Viimeinen Etelä-Suomen Sanomien piirros ilmestyi keväällä 2022.
Kerberoksen piirroksista julkaistiin viisi kokoomakirjaa vuosina 1998 – 2017. Uransa parhaana Laalo piti piirrosta WTC-iskujen jälkeen 2001, jossa susi toteaa: ”Ihminen on ihmiselle ihminen”.
Harrastuksenaan Laalo laati laulunäytelmiä. Sellaiset syntyivät muun muassa presidentti Urho Kekkosesta ja Laalon esikuvasta Kari Suomalaisesta.

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.