Uutiset lomautuksista, irtisanomisista ja lehtien lakkauttamisesta leimasivat Sanomalehtimiehen sisältöjä vuonna 1991 laman koetellessa Suomea. Numerossa 18/1991 lehti raportoi, että Turussa lamalle oli kuitenkin yritetty yhden iltapäivän ajan myös nauraa.
Turun Sanomalehtimiesyhdistys oli kutsunut juhlaseminaarinsa Helsingin Sanomien pilapiirtäjän Terho Ovaskan ja Uudenkaupungin koulupsykologin Vesa Nevalaisen puhumaan huumorista sekä työttömyyden vaikutuksista.
Koulupsykologi Nevalainen käänsi alustuksessaan laman voitoksi mustalla huumorilla.
”Jos työt loppuvat, niin aina voi keskittyä luovuuteen. Lomauttaminen vapauttaa oravanpyörästä ja kulutusjuhlista. Kun oikein risoo, voi tarttua viinapulloon ja näin välillisesti auttaa taloutensa kanssa kamppailevaa valtiota”, lehti siteerasi Nevalaista.
Kovin montaa lama ei kuitenkaan naurattanut.
”Lamajuhlaseminaarin yleisömäärä osoitti, että Turun yhdistyksen yli neljäsataa jäsentä ovat joko ylivoimaisen, pohjattoman laman kurimuksessa jaksamatta liikkua mihinkään tai sitten lama ei edes hipaise, vaan meno on entisenlaista, kiireistä”, juttu päättyy.
”Iltapäiväseminaariin saapui viisi kuulijaa.”

Uusimmassa lehdessä
- Journalistit toivovat viimein pääsevänsä raportoimaan tuhotusta Gazasta vapaasti. Miten sotauutisointi onnistui?
- Yhdistykset haluavat liiton johtoon inhimillisen journalismin puolustajan, joka pärjää työehtoneuvotteluissa
- Puheenjohtajan on katsottava kevään huolia kauemmas
- Yleläiset jäivät odottamaan, kuka saa potkut. ”Nyt katselen ikkunasta järvelle”, sanoo Tapio Termonen.