Visuaalinen journalisti Hilppa Hyrkäs vastaa Ylen vaalilähetysten graafisesta ilmeestä. Design-tiimissä työskentelevä Hyrkäs tekee paljon liikkuvaa grafiikkaa. Muun muassa vaalitunnusten ja lähetyksissä näkyvien virtuaalisten taustojen suunnittelu ja animointi ovat Hyrkäksen tonttia. Vaalistudiojen ehdokashahmot ja muut kolmiulotteiset grafiikat ovat Pekka Sipilän käsialaa.
Yksi nykyaikaisen vaaligrafiikan haasteista on monikanavaisuus, Hyrkäs sanoo. Grafiikat suunnitellaan verkko edellä, toimimaan ennen kaikkea mobiilissa. Niiden pitäisi kuitenkin toimia erikokoisilla näytöillä, myös televisiossa.
”Ihmisillä on isot ruudut kotonaan”, Hyrkäs sanoo.
Hyrkäksen mukaan vaaligrafiikoissa tärkeää on muun muassa journalistinen johdonmukaisuus.
”Emme esimerkiksi käytä puolueiden brändivärejä, vaan intuitiivisesti valittuja värejä. Oikeistopuolueilla on sinisen ja vasemmistolla punaisen eri sävyjä. Useimmat mediat toki toimivat samoin.”

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort