”Jotkut luulevat, että vapaan toimittajan päivä on vapaamuotoinen, ettei työaikoja ole olemassakaan. En usko, että olisin pystynyt elättämään vaimoani ja neljää poikaani vapaana lehtimiehenä, ellen olisi noudattanut jyrkkää itsekuria.”
Kulttuuriin erikoistunut freelancetoimittaja Lars Hamberg kirjoitti Sanomalehtimieheen juttusarjaa otsikolla Vapaan toimittajan päiväkirja. Siinä hän kertoi kollegoilleen freetoimittajan arjesta.
Kulttuurialan freet kärsivät 50 vuotta sitten samoista ongelmista kuin nykyään. Palkkiot olivat pienet ja työn ostajat haluttomia neuvottelemaan niistä.
Eräs lehti maksoi ”alakertoina julkaistuista kulttuurikronikoista” vain 25 – 50 markkaa, nykyrahassa 38 – 77 euroa. Melkein yhtä huonosti maksoivat Hambergin mukaan suhteessa myös ainakin Helsingin Sanomat, Kansan Uutiset ja Demokraatti. Yleisradion ohjelmajohtaja loihe minimipalkkiota pyydettäessä saarnaamaan, kuinka kunniakasta on saada esiintyä Ylessä.
”Maassamme oletetaan vieläkin, että kulttuurityöntekijät olisivat jonkinlaisia idealistisia hyväntekijöitä, jotka puuhaavat pelkästään sillä palkitsemisella, että he saavat työstään tyydytyksen. Henkisiä itsetyydyttelijöitä on kuitenkin meidän päivinämme hyvin vähän.”
Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka