Journalismi

Katujengeistä kirjoittavan pitäisi kuulla heitä, joihin väkivalta vaikuttaa, sanoo palkittu tutkiva journalisti

Katujengeistä ei voi tehdä journalismia peläten, että uutiset leimaavat ihmisryhmiä tai kaupunginosia, tai että ne palvelevat jonkin ryhmän tai puolueen etua. On luotettava yleisön ymmärtävän, etteivät ongelmat ole mustavalkoisia. On etsittävä faktat, raportoitava kaikki oleellinen ja tehtävä huolellista työtä puhuttamalla niitä, joihin väkivalta vaikuttaa.

Näin väittää Diamant Salihu, ruotsalainen tutkiva toimittaja ja kirjailija, jonka kirja Kunnes kaikki kuolevat (Tills alla dör) käsittelee jengiväkivaltaa pääosin Järvan alueella Tukholmassa.

Siellä sijaitsee muun muassa Rinkebyn kaupunginosa, missä ansaitaan vähiten ja asutaan eniten vuokralla. Asukkaista 92 prosentilla on juuret ulkomailla.

Kirjassa seurataan muun muassa sitä, miten kahden jengin, Shottazin ja Dödspatrullenin, nuoret surmaavat toisiaan ja miten se vaikuttaa yhteisöön. Jengiläiset ovat hädin tuskin täysi-ikäisiä, ja osa heistä tuntee toisensa lapsuudesta saakka.

Salihun mielestä ruotsalainen media kirjoitti kaupunginosien eriytymisestä ja siihen kytkeytyvistä katujengeistä pitkään pinnallisesti ja varovaisesti. Se ei halunnut vaikuttaa ”alarmistiselta” tai leimata ketään. Siksi kuulematta jäi esimerkiksi se, miten lähiössä asuvat ihmiset kokivat jääneensä kaupunginosansa ongelmien kanssa täysin yksin.

”Meidän toimittajien ongelma on usein, että puhumme ihmisistä sen sijaan, että puhuisimme heidän kanssaan. Me näemme heidät uhreina, kun meidän pitäisi kohdella heitä ihmisinä, jotka osaavat puolustaa itseään”, Salihu sanoo.

”Ei ole minun tehtäväni journalistina ajatella, etten saisi kirjoittaa näistä asioista ’liian paljon’, koska se voi pahentaa ongelmia tai se on liian alarmistista.”


Salihu uskoo monen ruotsalaisen toimittajan pelkäävän, että lähiöiden eriytymisestä ja jengiväkivallan taustoista kirjoittava leimataan edelleen rasistiksi. Hän itse kokee pääsevänsä helpommalla taustansa takia: Salihu muutti 7-vuotiaana Ruotsiin silloisesta Jugoslaviasta, nykyisen Kosovon alueelta. Hän kasvoi Keski-Ruotsissa Borlängen kunnassa lähiössä, joka oli 1990-luvun mittapuulla huonomaineinen.

Tosin myös Salihun tekemiä juttuja on kritisoitu. Vuonna 2018 hänen SVT:lle tekemästään ohjelmasta kanneltiin tv- ja radiokanavia valvovalle viranomaiselle. Syynä oli, että katujengeihin liittyviä surmia käsitelleessä ohjelmassa kerrottiin tuolloin tapahtuneissa ampumisissa usean uhrin ja tekijän olleen somalitaustainen.

Kantelijoiden mukaan uhrien tai tekijöiden taustalla ei ollut mitään merkitystä aiheen kannalta. Myös moni SVT-kollega kritisoi ohjelmaa. Päätös oli kuitenkin vapauttava.

”On tärkeää, että on rohkeita pomoja, jotka pysyvät pystyssä silloin, kun on tuulista. Toimittajana on tärkeä tietää, että he pitävät puoltasi – ainakin jos olet tehnyt työsi kunnolla”, Salihu sanoo.


Diamant Salihu vieraili Suomessa Helsinki Lit -tapahtumassa, jossa toimittaja Sonia Zaki haastatteli häntä lauantaina 13. toukokuuta. Haastattelun voi katsoa tallenteena Helsingin Sanomien sivuilta.

Perjantaina Salihun kalenteri oli täynnä suomalaismedian haastatteluja. Siitä lähtien kun Kunnes kaikki kuolevat ilmestyi ruotsiksi vuonna 2021, Salihu on saanut usein vastata suomalaisissa tiedotusvälineissä samaan kysymykseen: ollaanko täällä Ruotsin tiellä?

Hieman jutusta riippuen Salihun vastaus on ollut ”ei”, ”ehkä” tai ”kyllä, jos mitään ei tehdä”.

Haastatteluissa tai kirjassakaan hän ei anna jengiytymiselle yhtä, helposti ratkaistavaa syytä. Kyse on koulun, sosiaaliviranomaisten, vanhempien ja yhteisön epäonnistumisesta, oppimisen vaikeuksiin saamatta jääneestä avusta, toisen polven maahanmuuttajien juurettomuudesta, heidän vanhempiensa käsittelemättömistä traumaattisista kokemuksista, epäluottamuksesta poliiseja ja muita viranomaisia kohtaan, asuntopolitiikan huonoista ratkaisuista – ja valtavan huonosta tuurista.

Kirjaan haastattelut jengirikolliset eivät aina osaa itsekään sanoa, miksi ampumisten koston kierre jatkuu. Kukaan heistä ei kuitenkaan syyttänyt haastatteluissa vanhempiaan tai yhteiskuntaa, Salihu kertoo.

”Moni sanoo valitsevansa elää rikollisena, vaikka kertoo vanhempiensa aina vihanneen huumeita ja rikollisuutta.”

Kunnes kaikki kuolevat -kirjaan haastateltujen ihmisten joukko on poikkeuksellisen laaja. Äänessä on viranomaisia, Järvan alueen asukkaita, yhteisössä toimivien kansalaisjärjestöjen edustajia, paikallisia yrittäjiä, poliiseja, imaameja, katujengiläisten vanhempia, sisaruksia ja ystäviä sekä entisiä ja nykyisiä katujengiläisiä.

Haastateltavien löytäminen oli hankalaa, sillä monet jengirikollisuuteen jollain tapaa kytkeytyvät ihmiset eivät luota mediaan lainkaan. Kun journalisti palaa toimitukseensa, haastateltava jää asumaan sen kadun varrelle, missä juuri ammuttiin joku.

Salihu pyrki voittamaan haastateltaviensa luottamuksen esimerkiksi viettämällä mahdollisimman paljon aikaa alueilla, joista kirjoittaa.

”En halunnut olla siellä mikään turisti, kuten sitä journalistina usein on. Halusin kävellä kadulla ja hahmottaa, missä murhat ovat tapahtuneet ”, hän sanoo.

Hän kävi kokouksissa, mielenosoituksissa, hautajaisissa, kahviloissa ja kotiovilla. Hän lähetti satoja viestejä, kirjeitä, yhteydenottopyyntöjä sosiaalisessa mediassa sekä jututti oikeudenkäyntien tauoilla jengiläisten ystäviä.

Kun Salihu opittiin tuntemaan, hän alkoi saada myös enemmän vinkkejä. Silti moni myös perui haastattelun, usein viime hetkellä. Toimittajalle se oli valtavan turhauttavaa, Salihu sanoo.

Hän korostaa, miten tärkeää on puhua myös muille kuin viranomaisille tai esimerkiksi kansalaisjärjestöjen johtajille. Jonkun ryhmän edustajan tai aktivistin näkemys ei välttämättä edusta koko kuvaa siitä, mitä asiasta ajatellaan.

Salihun mukaan on myös tärkeää hyväksyä se, etteivät haastatellut ole aina sitä mieltä, jota toimittaja olettaa heidän olevan.

Kirjassaan hän kertoo somalitaustaisesta isästä, jonka kaksi poikaa murhattiin. Murhat ovat yhä selvittämättä, mutta isä uskoo tietävänsä tekijän. Hän on epätoivoinen ja haluaisi, että surmista maksettaisiin edes sovitteluraha tai että tekijät – tai jopa näiden vanhemmat – karkotettaisiin maasta.

”Journalistina sellaista sitaattia helposti välttelee, koska epäilee, haluaako maahanmuuttajataustainen, tummaihoinen mies oikeasti sanoa näin. Itse ajattelen, että ihmisillä on oikeus sanoa, mitä he ajattelevat”, Salihu sanoo.

”Monet ovat niin epätoivoisia, että he ovat valmiita tukemaan radikaaleja ratkaisuja.”


Kunnes kaikki kuolevat on palkittu useilla journalistipalkinnolla. Kirja toimii Salihun mukaan kuin ansioluettelona ja todistaa, että hänelle voi antaa haastattelun ja luottaa lähdesuojan pitävän. Kirjan julkaisun jälkeen hän on puhunut lukuisissa eri tilaisuuksissa ja kohdannut vielä suuremman joukon ihmisiä, joihin jengiväkivalta vaikuttaa.

Tänä keväänä ilmestyneessä uudessa kirjassaan När ingen lyssnar Salihu käsittelee huumekauppaa ja EncroChat-viestisovellusta. Kirjaa varten Salihu tavoitti puhelimitse Kurdikettuna tunnetun, Ruotsin suurimman huumeiden maahantuojan Rawa Majidin.

Salihu sanoo miettivänsä paljon sitä, ettei kirjoissaan tee rikollisista sankareita tai anna syytä ihailla heidän elämäntapaansa. Osa katujengeihin ja huumekauppaan sekaantuneista rikollisista käyttää sosiaalista mediaa ja julkisuutta luodakseen nimeä. Yksi Kunnes kaikki kuolevat -kirjaan haastatteluista katujengiläisistä oli sitä mieltä, että Salihun pitäisi tehdä heistä elokuva.

”Ei saa olla hyödyllinen idiootti. Sen voi välttää tekemällä työnsä huolella: puhumalla ihmisille ja tutkimalla asiaa itse. Kun tarina on kyllin monisyinen, sitä on vaikea käyttää brändin kiillottamiseen.”

Diamand Salihu, 39

  • Ruotsalainen journalisti, joka on työskennellyt muun muassa SVT:n tutkivana toimittajana ja Expressenin ulkomaankirjeenvaihtajana ja rikostoimittajana.
  • Ensimmäinen kirja, vuonna 2021 ilmestynyt Kunnes kaikki kuolevat (Tills alla dör) toi Salihulle useita journalistipalkintoja, muun muassa tutkivan journalismin Guldspaden-palkinnon ja Bonnierin Suuren journalistipalkinnon.
  • Toinen kirja När ingen lyssnar julkaistiin huhtikuussa. Se käsittelee järjestäytynyttä rikollisuutta ja EncroChat-viestisovellusta, jota käytettiin huumekauppaan.
  • Syntynyt Kosovossa, kasvanut Ruotsissa.