Media-ala

Ylen ohjelmia kuvaavien alihankkijoiden joukossa kytee tyytymättömyys. Monen mielestä Yle sanelee tilausehdot, eikä korvaus ole riittävän suuri.

Reilujen kuvaussopimusten solmiminen Yleisradion kanssa on alihankkijoille käytännössä mahdotonta. Näin sanoo moni Journalistin haastattelema kokenut freelancekuvaaja.

Kuvaajat kertovat muun muassa korvaustason jämähtämisestä, minimilaskutuksen pienentämisestä ja iltalisien puutteesta. Yle on tilannut kaikilta heiltä kuvauskeikkoja vuosien ajan. Ongelman ytimessä on kuvaajien mukaan Ylen tarjoama sopimus, joka estää aidon neuvottelemisen sopimusehdoista. Sopimuksessa määritellään ehdot, joilla Yle ostaa palveluja säännöllisesti käyttämiltään alihankkijoilta.

”Sen sijaan, että Yle aidosti neuvottelisi sopimusehdoista esimerkiksi minun kanssani, yhtiö tarjoaa kaikille alihankkijoille samankaltaista sopimusta”, eräs kuvaaja sanoo.

”Jos haluan Ylen työllistävän minua, hyväksyn sopimuksen. Se on ota tai jätä.”

Sopimus määrittää muun muassa tv-kuvaamisen tuntitaksan, vähimmäislaskutuksen ja mahdolliset ylityökorvaukset.

Yle perustelee kaikille yhteistä sopimusta muun muassa sopimuskumppanien tasavertai-sella kohtelulla: kaikille alihankkijayrityksille tarjotaan periaatteessa samoja ehtoja.

”Se on valtionyhtiöltä ihan arvostettava tulokulma”, Journalistin haastattelema kuvaaja sanoo.

”Mutta kääntöpuoli on se, että yrittäjällä ei muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ole paljoakaan neuvotteluvaraa.”


Journalisti haastatteli tätä juttua varten ja sen taustaksi yhteensä kuutta kuvaajaa. He halusivat kaikki puhua nimettöminä. Peruste oli kaikkien kohdalla sama: he pelkäävät, että julkinen kritiikki tyrehdyttää Ylen tilaukset.

Yle on käynyt vuodenvaihteessa alihankkijoidensa kanssa neuvotteluja sopimusten uusimisesta, sillä monien firmojen sopimuskausi Ylen kanssa on umpeutunut tai umpeutumassa.

”Sopimuksessa on pienennetty kuvauskeikkojen minimikorvausta”, eräs kuvaaja kertoo.

”Ennen lyhyistäkin keikoista on saanut laskuttaa kuuden tunnin työajan mukaan. Nyt Yle tarjosi minimikorvausta neljän tunnin mukaan. Heikennystä ei edes yritetä perustella.”

Saman kuvaajan tuntikorvausta korotettiin sopimuksessa 38 eurosta 40 euroon. Se ei kompensoi pienentynyttä minimilaskutusta, sillä lyhytkin kuvauskeikka pitää sisällään laitteiden kasaamista, paikan päälle hankkiutumista ja muuta valmistelutyötä.

”Vaihtaisitko itse vapaapäiväsi siihen, että keikassa menee kaikkineen kokonainen työpäivä, ja saat siitä 160 euroa, josta maksat vielä kulut ja eläkemaksut?”

Kuvaaja pitää erikoisena myös sitä, että osa kuvaajista on saanut neuvoteltua minimikorvauksen edelleen kuuden tunnin mukaiseksi.

”Vaikka sopimuksen siis pitäisi olla kaikille sama. Nyt olen laittanut viestiä tutuille kollegoille, että tarjottuun neljään tuntiin ei kannata eikä tarvitse suostua.”

Neuvotteluvara Ylen suuntaan on siis lähtökohtaisesti pieni. Kuvaajille on epäselvää, millaisista asioista ja millaisissa tilanteissa Yle suostuu neuvottelemaan.

”Neuvottelut ovat joka tapauksessa aivan vitsi”, eräs kuvaaja sanoo.

”Kokeneiden tekijöiden tuntitaksa on pysynyt jo vuosia ennallaan. Samaan aikaan Ylen työsuhteiset kuvaajat kyllä saavat indeksikorotuksensa niin kuin kuuluukin.”


Ylen tuntihinta on parempi kuin kaupallisilla toimijoilla, niin ikään alihankintaa tekevillä tuotantoyhtiöillä Suoralla ja Nepillä.

Onkin huomattava, että kaikki Journalistin tavoittamat kuvaajat eivät olleet tyytymättömiä Yleen. Yhtiötä myös arvostettiin kaupallisia tuotantojättejä parempien sopimusehtojen vuoksi.

Sopimusehtojen heikennys ja palkkiotason jämähtäminen tuntuvat silti monista kuvaajista väärältä. Samoin se, että Yle maksaa kyllä alihankkijoilleen puolitoistakertaisen pyhäkorvauksen, mutta ei mitään ekstraa esimerkiksi ilta-, yö- tai lauantaityöstä.

”Ymmärrän tietyn häikäilemättömyyden kaupallisilta toimijoilta. He haluavat, että viivan alle jää mahdollisimman iso luku. Ylen kohdalla sellaista on vaikeampi ymmärtää”, yksi haastatelluista kuvaajista sanoo.

Toinen kertoo, ettei ota vastaan toimeksiantoja, joissa tunteja on liian vähän.

”Ainoa tapa päästä kunnon päiväansioille on, että saa tehdä kahdentoista tunnin päiviä”, hän sanoo.

”Toki niissäkin on se ongelma, että kaikista tunneista maksetaan vain neljäkymmentä euroa. Tuntikorvaus ei nouse, vaikka tekisit 16 tuntia. Tälle alalle tarvittaisiin kuoppakorotus. Jos vie vaikka ruohonleikkurin korjaamolle, ei mitään työtä saa teetetyksi alle viidenkympin tuntihinnalla.”

Hän huomauttaa, että yrittäjäriskin kantamista ei huomioida korvaustasossa mitenkään. Silti kuvaajat ovat periaatteessa aina valmiina, kun heitä tarvitaan.

”Meitä on niin paljon, että kyllä Yle yleensä joka keikalle jonkun saa lähtemään. Freekuvaajien ammattikunta on olemassa, jotta ei tarvitsisi palkata kokopäiväisiä ihmisiä.”

Yksi Journalistin haastattelemista kuvaajista toteaa, että alihankkijoiden kohtelu on sekä Ylellä että kaupallisissa yrityksissä selvästi epäreilua.

”Kun tarjontaa alihankkijoista on paljon, firmat voivat toimia näin.”

Hän on sopimusehtoihinsa toistaiseksi suhteellisen tyytyväinen.

”Mutta jos esimerkiksi minimipalkkiota tulevaisuudessa halutaan pienentää, en ainakaan ilman muuta sellaista hyväksy. Uskon, että moni kyllä allekirjoittaa aiempaa heikommankin sopimuksen. Sehän ei sinänsä velvoita ottamaan toimeksiantoja vastaan. Siinä kohden voi aina käyttää omaa harkintaa.”


Ylen tuotantopalveluiden päällikkö Ville Venell sanoo, että alihankkijoiden saamissa korvauksissa on kyse yritysten välisistä sopimuksista.

”Meillä on monenlaisia alihankkijoita. Osa on pieniä yrityksiä, osa keskikokoisia. En kommentoi sopimuksia, sopimuskohtia tai neuvottelutilannetta”, Venell sanoo.

”Jos puhutaan henkilöiden tyytymättömyydestä, ne ovat alihankkijayritysten asioita. Lähden siitä, että oleelliset asiat tulevat esiin meidän neuvotteluissamme yritysten kanssa.”

Tunnistaako Venell kuvaajien tyytymättömyyden? Onko kysymys heidän kannaltaan ota tai jätä -tilanteesta?

”Kyllä alihankkijat ovat meille tärkeitä, ja siksi hintatason pitää olla sellainen, että ihmiset haluavat tehdä näitä töitä. Oman arviomme mukaan hintamme ovat reiluja”, Venell sanoo.

”On varmasti niin, että he ovat neuvottelussa eri asemassa kuin Yle. Mutta meillä on erilaisia ja eripituisia tuotantosopimuksia. Myös esimerkiksi minimilaskutukseen on erilaisia sopimusmalleja. Tuntihinta voi vaihdella, mutta lähtökohtaisesti samankaltaisesta työstä tarjoamme suunnilleen samankaltaista korvausta.”

Venellin mukaan sopimuksen sisältöön vaikuttaa myös se, kuinka kipeästi Yle haluaa saada juuri kyseisen tekijän.

”Erilaisiin tuotantoihin tarvitaan erilaista kädenjälkeä, eri määrä välineistöä ja valmistau- tumista”, Venell sanoo.

Hän huomauttaa, että Ylen käytettävissä on rajallinen määrä rahaa.

”Meillä on myös velvollisuus olla tehokkaita. Julkisuudessa edellytetään Yleltä tarkkuutta rahankäytössä.”

Mitä pitäisi ajatella siitä, että kuvaajat eivät uskalla puhua tässä jutussa omalla nimellään? Onko totta, että julkinen kritiikki tyrehdyttäisi tilaukset?

”En näe syytä tuollaiseen huoleen. Olisi hienoa, jos asiat puhuttaisiin suoraan neuvottelutilanteessa.”