Fokus

Kirsi Haapamatti on Avun silmät ja korvat Etelä-Pohjanmaalla

Freelancetoimittaja Kirsi Haapamatti kävi marraskuussa Avun repparikeikalla Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tarinaillassa. Etukäteen hän mietti, mahtaako puhe pulputa järjestetyssä tilaisuudessa.


”Mutta kun sovitut alustukset olivat ohi, ihmiset alkoivat kommentoida, kysellä ja kertoa omia muistojaan. Tunnelma oli niin kotoisa, että olisi tehnyt itsekin mieli kertoa jotain.”

Haapamatti on yksi Avun kolmestatoista maakuntakirjeenvaihtajasta, jotka tarkastelevat elämänmenoa paikallisen silmin eri puolilla Suomea. Toimittajan töiden lisäksi hän tekee viestintää ja kirjoja.

Kun Haapamatti vuonna 2008 palasi Helsingin-vuosien jälkeen synnyinseudulleen Seinäjoelle, kollegat sanoivat, että hulluko olet, kaikki työt loppuvat.

”Eivät ne loppuneet. Aluksi asiakkaat olivat helsinkiläisiä, mutta nyt työskentelen myös esimerkiksi paikallisille mainostoimistoille ja kaupungille. Täällä asuessa minulla on varaa tehdä myös omia projekteja.”