Liian pitkiä työvuoroja ja taistelua lainmukaisesta korvauksesta. Toistuvaa burn out -oireiden googlaamista.
Työnjohdon ymmärtämättömyyttä työn luonteesta ja piittaamattomuutta muusta kuin ohjelman valmistumisesta ajallaan. Kritiikin esittäjien mustamaalaamista ja sulkemista tulevien tuotantojen ulkopuolelle. Homeista ruokaa.
Juha on leikannut kotimaisia tv-ohjelmia reilun kymmenen vuoden ajan. Hän on nähnyt hyvin järjestettyjä tuotantoja, joissa voidaan hyvin. Hän on nähnyt myös tuotantoja, joissa näin ei ole.
”Välillä tällä alalla työskenteleminen tuntuu siltä kuin tekisi töitä järjestäytyneelle rikollisuudelle”, hän sanoo.
Lakeja ja työturvallisuussääntöjä rikotaan Juhan mukaan säännöllisesti.
”Ulkopuolisille ei työoloista pidä kertoa, jos aikoo työllistyä jatkossakin”, hän sanoo.
Juha kertoo älähtävänsä helposti, jos asiat on hoidettu väärin. Silti hän ei tahdo puhua tässä jutussa omalla nimellään. Uutta urasuunnitelmaa ei ole, jos julkinen kritiikki tyrehdyttäisikin työmahdollisuudet tv-alalla.
Juha ei ole huolensa kanssa yksin. Viisi tähän juttuun haastatelluista kahdeksasta tv-alan työntekijästä haluaa pysyä tunnistamattomana. Haastateltujen kertomuksissa toistuvat muun muassa ylipitkät työajat, liian pienet palkat, kiire ja siitä johtuva kireä ilmapiiri, kohtuuttomat aikatauluvaatimukset sekä työntekijöiden oikeuksien puolustajien sulkeminen tuotantojen ulkopuolelle.
Realitytuotannoissa pitkään työskennellyt Eeva sairastui työuupumukseen ensimmäisen kerran jo uransa alussa.
”Tein tosi-tv-sarjassa 70-tuntista työviikkoa, ja kysymys oli aika pitkästä tuotannosta. Sillä kertaa siitä sentään sai ylityökorvaukset niin kuin pitikin”, Eeva muistaa.
”Mutta toisaalta peruspalkkani oli alle 1 700 euroa kuussa.”
Eeva toipuu parhaillaan toisesta työuupumuksestaan. Sen laukaisi ulkomailla koronaoloissa kuvattu realitysarja. Kuvausten ajaksi työntekijät eristettiin seitsemäksi viikoksi hotelliin. Joka toinen päivä oli 15 tuntia töitä ja joka toinen päivä vapaata.
”Tiimimme jäsen ei kestänyt sitä painetta, eikä oikein pystynyt töihin. Soitin tuotantoyhtiöön, että voisiko tälle asialle tehdä jotain, että teemme täällä taas 70-tuntista viikkoa. Ei voinut.”
Eräässä ulkomailla kuvattavassa realityssa Eeva työskenteli kaksi viikkoa ilman kunnollista ruokaa. Erityisruokavaliot ja allergiat kysellään tarkasti tuotannon valmisteluvaiheessa, mutta perillä kohteessa tilanne saattaa olla toinen, hän kertoo.
”Paikallinen catering ei ymmärtänyt kenenkään ruokavalioita. Asialle ei tehty mitään. Pyysin jälkeenpäin päivärahoja ruoan sijasta, mutten saanut niitä.”
Lisäksi etelän-realityissä voi olla ongelmana ruoan säilyvyys, Eeva sanoo.
”Eräässä tuotannossa ruoka seisoi tropiikin lämmössä päivittäin monta tuntia.”
Tuotannoissa koitetaan säästää kymppejä sieltä täältä, mikä johtaa pahimmillaan absurdeihin tilanteisiin, Juha sanoo.
”Yhdessä ulkomaantuotannossa vitsailimme aamiaisella, että saako tänään sairaslomaa vadelmista vai appelsiinimehusta. Ruokamme oli usein homeessa.”
Valtaosa tv-tuotantojen työvoimasta työskentelee freelancereina. Työuralle on vaikea luoda jatkuvuutta ja epämieluisasta tuotannosta kieltäytyminen on usein mahdotonta. Jokainen haluaa, että puhelin soi myös seuraavan tuotannon rekrytointivaiheessa.
Tulijoita tuotantoihin on ollut paljon, eivätkä tuotantoyhtiöt ole siksi aina välittäneet työehdoista. Viime vuosina ala on tosin kasvanut niin nopeasti, että työvoimasta on osan vuotta pulaa. Se herättää toivoa siitä, että tekijöistä kilpailtaisiin myös tuotantojen olosuhteilla.
Tv-tuotantoalan ongelmallisista työoloista on kirjoitettu ennenkin, mutta haastateltavat eivät yleisesti ottaen tunnista työkulttuurin vielä muuttuneen ikävän julkisuuden vuoksi.
”Huoleni on, että joku toimitusjohtaja lukee nyt tätäkin juttua ja kauhistuu, miten hirveä tuotantokulttuuri muissa tuotantoyhtiöissä on”, Juha sanoo.
”Hyvin suurella todennäköisyydellä näitä asioita tapahtuu juuri hänen omassa yhtiössään.”
Tuotantoyhtiöiden johdossa ongelmat tiedostetaan. Yellow Film & TV on pohjoismaiden suurin riippumaton tuotantoyhtiö. Se on tunnettu muun muassa Elämäni biisistä, Sunnuntailounaasta ja M/S Romanticista. Yhtiön tuotantojohtaja Heidi Laitinen laskee suurimpien ongelmien joukkoon sen, että tv-tuotantoalalla ei ole yleissitovaa työehtosopimusta. Osa yhtiöistä on tessin piirissä, osa ei. Vakaat ja jäsentyneet työolosuhteet olisivat erittäin tärkeä asia varsinkin tällaisella alalla, jossa ihmiset tulevat freetyösuhteisiin erilaisista taustoista, Laitinen sanoo.
”Pienimpien yhtiöiden työnjohdossa ei välttämättä ole työaikalain osaamista.”
Jos töistä ei makseta lain tai tessin mukaista korvausta, se on harmaata taloutta, alan työläisiä edustavan Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät ry:n (SET) hallituksen entinen jäsen, leikkaaja Maria Haipus sanoo.
”En halua olla mukana tukemassa sellaista. Jos ei vaadi ylityökorvauksiaan, niin helposti ne jätetään maksamatta muiltakin. Ja jos ei ole varaa tehdä realityohjelmaa asiaankuuluvilla korvauksilla, niitä ohjelmia ei sitten tarvitse tehdä”, Haipus sanoo.
Tuotantoyhtiö Endemol Shine on tehnyt Big Brotheria vuodesta 2019 alkaen. Ohjelma saa haastateltavilta myös kiitosta hyvin hoidettuna tuotantona, vaikka Big Brotherin ongelma on perinteisesti ollut suuri kuormittavuus – valmistuuhan ohjelmasta uusi tunnin jakso joka päivä.
Endemol Shinen toimitusjohtaja Unne Sormunen sanoo, että tekijät ovat tuotantoyhtiöille korvaamaton resurssi.
”Kyllä meidän intressimme on kohdella työntekijöitämme mahdollisimman hyvin. Jos emme kohtelisi, hyvät tekijät löytäisivät töitä muualta.”
”Pitää kiittää Nelosta ja Sanomaa resurssiemme lisäämisestä vuoden 2019 jälkeen”, Sormunen sanoo.
SET siirtyi toukokuussa Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitosta Temestä osaksi Journalistiliittoa. Liiton työehtoasiantuntija Terhi Tarvaisen mukaan tuotantoyhtiökentällä on monia vakiintuneita, erikoisia käytäntöjä.
Työsopimuslaki esimerkiksi listaa toimituksellisen tv-tuotannon ja elokuvatuotannon jaksotyöalaksi. Se tarkoittaa, että työaika voi vaihdella niin, että ylipitkistä päivistä saa vastaavasti vapaata.
Tuotantoyhtiöt kiertävät lakia usein, Tarvainen kertoo.
”Jos kuvaukset ja työt päättyvät maanantaina, työsuhteen mittaa pidennetään paperilla vaikkapa torstaihin.”
Vapaat siis ”tulevat pidetyiksi” töiden jo todellisuudessa loputtua. Levon kannalta se on liian myöhäistä.
Yksi ongelma ovat tekijänoikeudet. Temen työehtoasiantuntija Anne Saveljeffin mukaan on tavallista, että työntekijöille tarjotaan työsuhteen aluksi paperia, jonka allekirjoittamalla nämä luopuvat tekijänoikeuksistaan tekeillä olevaan ohjelmaan. Esimerkiksi kuvaajien ja leikkaajien työ on tekijänoikeuksien alaista.
”Kopiosto-korvaukset olisivat tekijöille merkittävä tulonlähde”, Saveljeff huomauttaa.
”Jostain syystä av-alalla oletetaan usein, että luovan työn tekijänoikeudet ovat tuottajan omaisuutta.”
Suomi on pieni maa, jossa tv-ohjelmia tilaavia kaupallisia kanavia ovat MTV ja Nelonen, nykyisin myös Discovery. Myös Yleisradio tilaa ohjelmia tuotantoyhtiöiltä. Kanavia on vähän ja tuotantoyhtiöitä toista sataa, eli kilpailu ohjelmatilauksista on kovaa.
Yhtälöstä seuraa, että tv-yhtiöt maksavat tuotantoyhtiöille kansainvälisessä vertailussa erittäin pieniä summia esimerkiksi Bachelorin, Selviytyjien tai Big Brotherin tuotantokauden valmistamisesta.
Ohjelmien formaatit ovat kansainvälisiä ja oikeuksien omistajat tarkkoja siitä, mitä formaattiin kuuluu. Suomen Love Islandin pitää näyttää Love Islandilta, vaikka se tehdään kymmeniä kertoja halvemmalla kuin yhdysvaltalainen versio.
”Budjettimme ovat 60 – 70 prosenttia muiden Pohjoismaiden budjeteista”, sanoo sitä tuottavan ITV Finlandin toimitusjohtaja Pete Paavolainen.
Suomalaisten tuotantojen tekijät tuntevat usein jopa ammattiylpeyttä siitä, että työt tehdään pienillä budjeteilla.
Täällä tehdään länsieurooppalaista laatua itäeurooppalaisella hinnalla, sanoo useampi kuin yksi haastateltava.
Rahapulasta kärsivät tv-kanavat haluavat olla varmoja, että niiden tilaama sarja mahtuu budjettiin. Ne haluavat tarkkailla taloustilannetta mahdollisimman pitkään ja viivästyttävät ohjelmatilaustensa aikatauluja. Se tarkoittaa, että ohjelmia suunnitellaan, esituotetaan, kuvataan ja jälkituotetaan kovalla kiireellä. Jos kesällä kuvattavaksi aiottu ohjelma ennen tilattiin loppuvuodesta tai tammi – helmikuussa, nykyisin on tavallista, että tilaus tulee maalis-, huhti- tai toukokuussa, Paavolainen kertoo.
”Kun ohjelmia viimein sitten päästään kuvaamaan, työpäivät vain ovat tällä alalla pitkiä, ja jokainen joutuu tekemään asioita varsinaisen työnkuvansa ulkopuolelta. Nykypäivänä työntekijät eivät aina täysin ole sisäistäneet sitä.”
Lähes kaikki ohjelmat kuvataan kesäkuukausina. Muun muassa realitytuotannoissa ääniteknikkona työskentelevä Mathias Lindy pitää myöhäisten tilausten ja kuvausaikataulujen aiheuttamaa työsumaa käsittämättömänä.
”Tuotannon ammattilaisilla ei ole kesäkuukausina vapaapäiviä ollenkaan. Helpottaisi, jos edes etelän tuotannot kuvattaisiin talvella. Lämpöä ja aurinkoa päiväntasaajalla kyllä riittää”, Lindy sanoo.
Lindy sanoo, että tilaavilla kanavilla ei tunnu olevan käsitystä ohjelmien tekemisen realiteeteista. Kanavajohto saattaa katsella ohjelmakarttoja ja keksiä, että siirretään realityohjelman esitys pari kuukautta aiottua aiemmaksi. Tuotantoyhtiö panee työntekijänsä tekemään ohjelman nopeammin. Muuten riskinä olisi, että seuraava tuotantokausi tilattaisiin toiselta yhtiöltä.
Suomessa toimivat tuotantoyhtiöt ovat välikädessä sikälikin, että ne ovat usein osa kansainvälisiä jättiyrityksiä.
”Osakkeenomistajat saattavat haluta aiempaa isomman siivun tuotoista. Pääkonttorilla mietitään, että vaikka tuo Suomi, sieltä voisi puristaa enemmän. He soittavat Suomen toimitusjohtajalle, että teette seuraavan kauden halvemmalla”, Lindy pohtii.
”Eihän hän voi sanoa muuta kuin että näin tehdään.”
Tv-tuotantoyhtiöt eivät ole keskimäärin köyhiä. Alalla liikkuu rahaa. Arto Sunisen Journalistille tekemän selvityksen mukaan toimialalla tehtiin koronavuonna 2020 voittoa noin neljä miljoonaa euroa lähes 130 miljoonan euron liikevaihdolla. Vuonna 2021 tuottavuus on nousussa. Keskimäärin alan yritykset ovat vakavaraisia.
Miksi ohjelmiin sitten ei panna enemmän rahaa? Alalla on paljon myös kannattavuutensa kanssa taistelevia yhtiöitä, Pete Paavolainen sanoo.
”Toinen syy voi olla se, että Suomessa on Suomi-Filmin ajoista saakka totuttu tekemään pienemmällä porukalla kuin vaikkapa Svensk Filmindustrissa.”
Paavolaisen mukaan tilaavat tv-kanavat kamppailevat oman kannattavuutensa kanssa. Osasyynä on tv-mainonnan täkäläinen liian halpa hinta.
”Se on ollut koko 2000-luvun reilusti alihinnoiteltua.”
Unne Sormunen sanoo, että ala on nyt kasvussa ja myös tuotantobudjetit jo muutaman vuoden ajan lupaavassa nousussa. Ohjelmia ostavat hiljalleen myös ulkomaalaiset striimausyhtiöt.
”Se on iso murros tällä toimialalla.”
Iltalehti on viime kuukausina seurannut poikkeuksellisesta julkista päivärahariitaa. Joukko Love Islandin kolmannen kauden tuotannossa mukana olleita tekijöitä riitautti työsopimuksensa.
Riita koskee Espanjassa kuvatun ohjelman päivärahoja. Tuotantoyhtiö ITV:n näkemys on, että ulkomaantuotannosta ei tarvinnut työpäiviltä maksaa päivärahaa, koska työntekijöille on työpäivinä tarjottu kaksi ateriaa. Päivärahan siis sai Espanjan-kuvausten aikana vain vapaapäiviltä.
Esimerkiksi leikkaajien työvuoro saattoi Espanjassa kestää iltayhdeksästä aamuseitsemään. Näin he eivät olleet oikeutettuja päivärahaan kumpanakaan päivänä – eiväthän päivät olleet kokonaan vapaita. Erikoisimmillaan työvuoro saattoi alkaa 23.59 eli minuuttia ennen kuin vapaapäivä olisi ollut täysi. Tällaisiin vuoroihin joutuneet eivät saaneet täyttä vapaapäivää, eikä heille siis maksettu päivärahaa. Työntekijät pitivät vuorojen asettelua kikkailuna, jolla nimenomaisesti pyrittiin välttämään päivärahojen maksamista.
Love Islandin päivärahariitaan on luvassa ratkaisu aikaisintaan syksyllä.
Seuraavaa kautta on tuskin mahdollista kuvata ennen kuin asia on lopullisesti ratkaistu.
”Nykybudjetilla emme siihen pysty, jos päivärahat tulevat maksettaviksi”, Pete Paavolainen sanoo.
”Kysymys on kahdesta – kolmesta sadastatuhannesta eurosta.”
Päivärahakäytäntö vaihtelee kuitenkin myös ITV:n sisällä. Argentiinassa kuvatun Olen julkkis, päästäkää minut pois -ohjelman työsopimuksiin on kirjattu, että ulkomaanpäivärahat maksetaan kuvausten aikana joka päivältä.
Tähän juttuun haastateltuja tuotantotyöläisiä motivoi ”rakkaus lajiin”, aito intohimo tekemiseen. Joskus se tarkoittaa, että työläisiä on helppo käyttää hyväksi.
”Tuotantoyhtiöiden pitäisi kunnioittaa sitä rakkautta lajiin, ja maksaa tekijöille kunnon korvaus”, reality-tuotannoissa työskentelevä Timo sanoo. Timon mukaan ohjelmien tuottajien ammattitaidossa on hurjia eroja.
”Kyllä tuottajan pitäisi ymmärtää laskea päivärahat mukaan budjettiin siinä vaiheessa, kun ohjelmaa kaupataan tv-kanavalle. Jos ei ole niitä budjettiin laskenut, se on epäammattimaista.”
Tv-alan koulutukseen ei juurikaan sisälly sen paremmin työntekijätaitojen kuin johtamistaitojenkaan koulutusta, huomauttaa Yellow Filmin Heidi Laitinen.
”Tuotannon johdossa pitäisi olla ihmisiä, joilla on kyky realistisesti hahmottaa, mitä käytettävissä olevilla resursseilla voidaan saada aikaan, ja kyky kommunikoida se tekijöille”, Laitinen sanoo.
”Tämä on hyvän tuotannon perusta.”
”Jos resurssit ja odotukset ohjelman sisällöstä eivät ole realistisesti kohdanneet, olemme lopettaneet ohjelmia tai jättäneet niitä kokonaan tekemättä”, Endemol Shinen Unne Sormunen sanoo.
”Ratkaisut eivät ole helppoja, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei aina ole”, suoraan sanoen.
”Pitää huomioida, että eettisesti kestävällä tavalla tekeminen ei ole ilmaista. On hyväksyttävä, että se myös maksaa, ja tehtävä tuotantopäätökset sen mukaisesti.”
Anne on leikannut suomaisia tv-sarjoja, myös realitya. Hänen kokemuksensa mukaan täysi korvaus työtunneista on aivan liian usein kiinni siitä, osaako sellaista pyytää. Anne on oppinut pitämään oikeuksistaan kiinni ja selvittämään työehtoja jo etukäteen.
”Urani alkuvaiheessa olin realityssa, jossa tehtiin kellon ympäri töitä ja tunteja ei paljon laskettu. Päätin, että voin tehdä pitkiä päiviä, mutta minulle pitää maksaa joka ikisestä tunnista”, Anne sanoo.
”Moni ottaa omaan piikkiinsä, jos on vaikka uusi jossain tuotannossa, ja siksi hiukan hitaampi. Ajattelee, että teen tämän nyt omalla ajalla valmiiksi, niin minut pyydetään sitten ensi kerrallakin, vaikkei työhön ole aina mitään perehdytystäkään.”
Mathias Lindyn mielestä alan suurin ongelma on yksinkertaisesti ihmisten fyysinen ja henkinen uupuminen liian kovaan työtahtiin. Lähes kaikki tähän juttuun haastatellut työntekijät ovat sairastaneet työuupumuksen tai burn outin ainakin kerran.
”Yleensä viimeistään vuoden lopussa on aivan poikki. Onnea vain vaikkapa parisuhteen yrittämiseen”, Lindy sanoo.
”Olisi aika vaikea uudelle kumppanille selittää, että ’mun työ on muuten tämmöistä, että makaan himassa kolme kuukautta, enkä jaksa oikein mitään. Muuna aikana en olekaan sitten maisemissa’.”
Juha kertoo leikkaajien varsinkin ennen koronapandemiaa tehneen rutiininomaisesti töitä myös sairaana. Hän sanoo googlettaneensa lukemattomia kertoja työn ohessa työuupumuksen oireita.
”Yhden kerran olin niin stressaantunut ja väsynyt, että leposykkeeni ei työvuorojen jälkeen kotona sängyssä maatessa laskenut alle 150:n. Olen tullut selkävaivaisena diapamin voimalla töihin. Mentaliteetti on aina se, että vain ohjelman valmistumisella on merkitystä.”
Iso ongelma on harjoittelijoiden muodostama halpatyövoima, Juha sanoo. Oppilaitokset tarvitsevat opiskelijoilleen harjoittelupaikkoja ja harjoittelijat työkokemusta valmistuakseen. Harjoittelijoilla saatetaan teettää vastuullisia, ammattilaiselle kuuluvia töitä.
”Olen tehnyt 2010-luvun alussa 13 kuukautta ilmaista työtä suomalaisille tv-yrityksille. Täysin laillisesti”, Juha sanoo.
”Leikkasin ohjelmia ihan valmiiksi asti.”
Nykyisin harjoittelijoille maksetaan tyypillisesti noin 500 euroa kuussa. He tekevät töitä, joita jonkun ammattilaisen olisi joka tapauksessa tehtävä. Harjoittelijoita voi olla yhdessä tuotannossa toista kymmentä.
Tuotantoassistenttina työskennellyt Päivi kertoo omasta lähes palkattomasta harjoittelustaan.
”Tein kakkosapulaisohjaajan työtä kolmen kuukauden ajan, paljon muun muassa yötöitä. Sain kolmen kuukauden pätkästä vajaan tonnin. Se on ammattinimikkeellinen työ, josta korvaus on yli 3 000 euroa kuussa. Moni tuotanto pyörii harjoittelijoiden työllä.”
Päivi ei enää työskentele realitytuotannoissa, vaan opiskelee uutta alaa. Häntä on jäänyt mietityttämään tuotantojen suhde kilpailijoihin ja työntekijöihin. Tuotannoissa otetaan Päivin mukaan isoja turvallisuusriskejä, mutta itse tuotannon valmistumista ei saa vaarantaa mikään. Realityn kilpailijoista puhutaan tuotantoporukassa usein alentavaan sävyyn.
”Osallistujat ovat vain massaa, raaka-ainetta koneistolle”, Päivi sanoo.
Yksi alan ongelmista on ammattilaistenkin räikeät palkkaerot. Palkoista ei juuri puhuta.
”Minulle selvisi, että kollegani sai vastuullisesta leikkaajan työstä alle 2 300 euroa kuukaudessa”, Juha sanoo.
”Se on noin tuhat euroa kuukaudessa vähemmän kuin minä sain ihan samasta työstä. Tämähän on työsuojelurikos. Kollegani sanoi, että noh, ainakin hänellä on töitä.”
Maria Haipus sanoo, ettei ole enää pitkiin aikoihin mennyt tuotantoihin selvittämättä, ovatko asiat kunnossa.
”Olen sillä tavalla onnekas, että töitä on silti riittänyt.”
Haipus antaa konkreettisen neuvon.
”Kannattaa näyttää työsopimusta liitolle ja kysyä sieltä neuvoa. Jos on ongelmia, voi sanoa, että liittoni on tästä asiasta tätä mieltä. Silloin ei tule niin helposti henkilökohtaista erimielisyyttä.”
Haipus tietää kokemuksesta, miten leikkaajan työ kannattaisi ylimääräisen uupumisen välttämiseksi järjestää – ja miten ei.
”Käsikirjoittajan työsuhde on pahimmissa tapauksissa jo lopetettu ennen leikkausvaihetta. Näin ei pitäisi olla. Draama luodaan editissä. Jos kuvattu materiaali on jäsentymätöntä ja leikkauskäsikirjoitus ranskalaisia viivoja, leikkaaja joutuu käytännössä tekemään käsikirjoittajan työtä”, Haipus sanoo.
Myös Juhan mukaan tuotannon johdossa ymmärretään leikkaajan työtä usein hyvin huonosti. Se johtaa siihen, että viivästymiset ja epäonnistumiset pannaan helposti leikkaajan piikkiin. Ja koska leikkaaja tekee valmista tuotetta, vastuu voi olla joskus kohtuuton. Temptation Islandissa epäiltiin muutama vuosi sitten esitetyn seksuaalista hyväksikäyttöä.
”Tuottaja kommentoi julkisuudessa, että editoinnissa oli tehty virhe. Vastaava tuottaja heitti leikkaajan tylysti bussin alle”, Juha sanoo.
Mikä sitten saa jaksamaan? Mathias Lindyn vastaus kiteyttää muidenkin haastateltavien tunnot.
”Jokainen meistä tekee ammatikseen jotain mitä rakastaa. Tykkään työstäni ja olen hyvä siinä. On tosi siistiä, että saa olla mukana hyvin erityylisissä ohjelmissa”, Lindy sanoo.
”Olen saanut aikuisiän lähimmät ystäväni näissä töissä. Teemme yhdessä upeaa jälkeä, ohjelmia, joiden avulla ihmiset voivat hetkeksi unohtaa omat murheensa.”
Aiemmin apulaisohjaajana ja nykyisin tuotantopäällikkönä työskennellyt Asta Viertola kirjoitti lokakuussa 2019 SETin Lehtiset-lehteen kokemuksistaan tv-alan töissä: Tässäkin jutussa esiin nousevasta työaikojen epäsäännöllisyydestä, työpäivien pituudesta, vaikeudesta pitää yllä harrastuksia tai sosiaalista elämää, pitämättömien lomien aiheuttamasta uupumuksesta.
Viertola kirjoitti laatineensa jo varhaisessa vaiheessa ”exit planin” alalta ja vitsailleensa siitä kollegoidensa kanssa. Myös he haaveilivat jostakin muusta: kukkakaupoista tai karaokebaareista.
Viertolalle tuotantoalan suurin hankaluus on ennustamattomuus – myös hyvin suunnitelluissa tuotannoissa. Ennustamattomuus voi johtua vaikkapa huonosta säästä tai näyttelijän sairastumisesta.
”Kuvauksissa kuvataan mihin tahansa kellonaikoihin. Työ leviää vapaa-ajan puolelle väkisinkin”, Viertola sanoo.
Viertola sanoo oman uupumuksensa johtuneen sekä huonosti suunnitelluista tuotannoista että alan rakenteista. Oli tuotantoja, joissa työntekijän hyvinvoinnista ei välitetty lainkaan. Mutta osaksi kyse oli vain freelancerin arjesta: oli pakko ottaa vastaan kaikki tarjotut työt.
”Minullakin oli parin vuoden työputki ilman lomia. Kyllä siinä alkaa uupua. Oli pakko ottaa pitempi irtiotto alalta.”
Viertolan yllätykseksi hänestä tuli Lehtiset-jutun jälkeen alan epävirallinen ääni, joka on kertonut kokemuksistaan lehdissä jo moneen otteeseen. Hän aloittelee myös väitöskirjaa tv-tuotantoalan työoloista, ja työskentelee edelleen tuotantopäällikkönä. Sekä työajat että työhyvinvointi ovat nykyisessä toimenkuvassa paremmalla tolalla.
”Toivoisin, että muutkin uskaltaisivat puhua alan ongelmista myös nimillään. Joukossa on voimaa, eikä ole mielekästä, jos ongelmista puhuminen henkilöityy yhteen ihmiseen. Pikkuhiljaa muutkin ovat onneksi alkaneet rohkaistua.”
Juhan, Eevan, Timon, Annen ja Päivin nimet on muutettu.
EDIT 25.8. Korjattu jutun keskivaiheilta virhe koskien tuotantoyhtiöiden vuoden 2020 voittoja. Oikea luku on neljä miljoonaa euroa, ei 69,2 miljoonaa euroa.
Tuotantoyhtiöiden liikevaihdot yli 20 prosentin kasvussa
Suomessa toimivilla tuotantoyhtiöillä menee taloudellisesti hyvin tai ainakin kohtuullisesti, ilmenee kaupparekisteriin toimitetuista tilinpäätöksistä. Korona-aika oli alalle vaikea, mutta vuonna 2021 suunta kääntyi parempaan. Toimialan yhteenlaskettu liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 21 prosenttia 154 miljoonaan euroon. Liikevaihdoltaan suurimmat yritykset ovat Yellow Film & TV ja NEP Finland, joiden molempien liikevaihto on noin 25 miljoonaa euroa.
Alan yhteenlaskettu liikevoitto oli vuonna 2021 yhteensä 8,2 miljoonaa euroa. Suurimmat voittoprosentit varsinaisen toiminnan kulujen ja tehtyjen poistojen jälkeen vuonna 2021 olivat Mediawan Groupilla (12,2 prosenttia) ja Endemol Shine Finlandilla (10,9).
Manu Haapalainen
Talousanalyysi: Arto Suninen